Pitääkö meidän myydä?

neuvottelutilanne, jossa kaksi kättä, kynä, paperi ja tietokone

Korkeakoulussa työskentely antaa poikkeuksellisia mahdollisuuksia kansainvälisen yhteistyön tekemiseen niin vaihtojen, projektien kuin koulutusten muodossa. Maailmalle pääsee, jos sinne halajaa. Mutta mitä sitten, kun lentokoneen renkaat osuu maahan ja pitäisi alkaa töihin? Mitä minulta odotetaan? Pitääkö meidän myös myydä?

Vietimme syksyllä 2023 viikon Kaunasissa hiomassa yhteistä projektihakemusta ja sen lisäksi istuimme lukuisissa yhteistyöpalavereissa. Järjestelyt olivat erinomaiset, ja selkeästi molemminpuolisena tavoitteena oli löytää yhteisiä kiinnostuksen ja kehittämisen kohteita. Niitähän löytyi. Kaksi eri alan asiantuntijaa TAMKista, kolme täyttä työpäivää, ja tuloksena oli onnistunut hankevalmistelu, yksi liidi kauppaan, kolme uutta hankeideaa ja konsortiota, ja toivottavasti jatkossa myös uutta ulkoista rahoitusta. Yksi plus yksi oli siis paljon enemmän kuin kaksi.

Mitä se vaatii? Se vaatii isoja korvia ja jatkuvaa kiinnostusta toisten tekemistä kohtaan. Se vaati rohkeutta kysyä ja ideoida. Ja rohkeutta edustaa koko TAMKia ja Pirkanmaata. Kaikkea ei tarvitse tietää, mutta jo se riittää, että on valmis toimimaan sillanrakentajana eri ihmisten ja välillä.

Kun siis lähdetään maailmalle, niin muistetaan että meillä on kymmenen sormea, kaksi korvaa ja yksi suu, ja kaikkia kannattaa käyttää. Pidetään mieli avoinna ja uteliaana, ja ollaan aktiivisia dialogissa ja uuden ideoinnissa. Myös olemassa olevaa kannattaa hyödyntää: jo toteutetusta hankkeesta voi aina etsiä uutta näkökulmaa uuden innostavan hankkeen aihioksi. Laitetaan yhteiseksi tavoitteeksi, että joka reissulta löydetään jotakin uutta kotiin tuotavaksi ja edelleen työstettäväksi. Se on koko TAMKin ja Pirkanmaan etu.

 

Kirjoittajat: Tiina Koskiranta ja Anne-Maria Mäkelä

Kuva: Pixabay

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *