Tutkimusryhmän luotsaaminen vaatii yrittäjämäistä asennetta

Silja Kostia. TAMKin logo. Sanat innovatiivinen, rohkea, verkostoitunut, asiantunteva, osaava, luova, uudistuva, virheitä salliva, tutkiva, yritteliäs, sinnikäs, ketterä, käytännöllinen, osallinen, kekseliäs, itseohjautuva, kehittyvä. Minä tamkilainen.

Yrittäjämäisen toiminnan tärkeitä elementtejä ovat sitoutuminen ja periksiantamattomuus. Myös uskallus tehdä rohkeita avauksia ja kyky reagoida nopeasti on oleellista. Kärsivällisyydestäkään ei aina silloin tällöin ole haittaa. TAMKiin perustettiin helmikuussa 2020 neljä tutkimusryhmää, joista yhtä ”TAMK circular & bioeconomy actions”, lähdin tuoreena tamkilaisena luotsaamaan yrittäjämäisellä asenteella eteenpäin.

Hulluja ideoita jalostettavaksi

Alusta alkaen oli selvää, että koossa on varsin idearikas ja itseohjautuva tiimi. Kun takana on pian vuosi yhteistä matkaa tunne siitä, että tiimin osaamiset, kokemukset, kumppanuudet ja persoonallisuudet täydentävät toisiaan, on vahvistunut. Mottomme ”liike on tärkeää, suunta tarkentuu”, kuvaa meitä hyvin. Alusta asti sovimme, että olemme rohkeita emmekä suunnittele ideoita kuoliaaksi emmekä pelkää epäonnistumista. Hulluja ideoita kehtaa kyllä esitellä myös keskeneräisinä – siitähän ne jalostuvat. Hyvät ideat on jo toteutettu, niihin ei kannata panostaa.

Kumppanuuksia ja arvoketjuja

Koko työurani minua ovat kiinnostaneet erilaiset kumppanuudet ja arvoketjut, jotka ovat yrittäjämäisen toiminnan ytimessä. Oikeat kumppanit ovat tärkeitä, sillä sellaista ei kannata tehdä, mitä joku muu tekee paremmin. Yrittäjämäiseen toimintaan tarvitaan halua ja kykyä etsiä oikeita kumppanuuksia ja rikastaa niiden avulla kummankin osaamista. Tätä osaamistani olen voinut hienosti hyödyntää ja koronatilanteesta huolimatta olemme tehneet mielenkiintoisia vierailuja. Sen lisäksi olemme tavanneet ulkoisia ja sisäisiä kumppaneita virtuaalisesti joko maanantai-iltapäivän työskentelyssä tai keskiviikon aamukahveilla.

Tutkimustoiminnan arvoketjuun kuuluu myös organisaation sisäisiä toimijoita. Ryhmämme tunnisti välittömästi tarpeen viestintäosaamiselle ja kontaktoimme TKI-viestintää. Meistä tehtiin erinomainen juttu intraan ja otettiin valokuvat, joita on käytetty monessa paikassa. Samoin totesimme, että joukostamme ei löydy somevirtuoosia ja siinäkin saimme heti hienosti apua LinkedIn-ryhmän perustamiseen ja tietoa eri somekanavien toiminnasta ja kohderyhmästä. Myös TKI-rahoituksen hakemisessa tuki on ollut erinomaista.

TAMK mahdollistaa yrittäjämäisen toiminnan

TAMK teki rohkean ratkaisun ja ison taloudellisen panostuksen perustaessaan neljä tutkimusryhmää. Tutkimussuunnitelmassa kerroimme tavoitteemme, itse päätämme miten niihin päästään. Ja me olemme sitoutuneet saavuttamaan tavoitteemme – tai itse asiassa ylittämään ne!

Vaikka OIVA joskus tökkii, tuni.fi-sivujen päivittäminen tuntuu tervanjuonnilta ja on epäselvää kuka tilaa ja keneltä ja mitä, kokonaisuus on kunnossa ja TAMK organisaationa mahdollistaa yrittäjämäisen toiminnan. Ja se on oikeasti tärkeää – ja asenne!

Vierailulla Hiedanrannassa tutustumassa alueeseen ja keskustelemassa yhteistyökuvioista. Kuvassa Mikael Lindell, Erkki Kiviniemi, Ulla Häggblom ja Riitta Vihuri TAMK Circular & Bioeconomy Actions -tutkimusryhmästä yhdessä Hiedanrannan Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Mikko Leinosen kanssa.
Vierailulla Nokian Tehdassaaressa tutustumassa 108-toimintamalliin ja kiertotalousyritys Cirecoon. Kuvassa Mikael Lindell, Erkki Kiviniemi ja Riitta Vihuri TAMK Circular & Bioeconomy Actions -tutkimusryhmästä, Impact Area Leader Eeva-Liisa Viskari, Cirecon toimitusjohtaja Perttu Ketola ja projektipäällikkö Ina Luukkala sekä kehitysjohtaja Jarno Mannerhovi (Tehdas 108)

Teksti: Silja Kostia, yliopettaja, TAMK circular & bioeconomy actions -tutkimusryhmän vetäjä ja tamkilainen tammikuusta 2020
Kuvat: Silja Kostia
Pääkuva: Minttu Rantanen

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi