Rehellisesti sanottuna me asiantuntijatkin joudumme välillä, tai itseasiassa aika usein, pysähtymään hahmottaaksemme, mistä palvelusta kulloinkin on kyse. Kenelle se on tarkoitettu? Mihin elämäntilanteeseen se sopii? Mitä kautta palveluluukulle edes päädytään?
Jos kokonaisuus ei ole selkeä meille, miten voimme olettaa sen olevan ymmärrettävä niille, jotka palveluista eniten hyötyisivät?
Suunta hukassa?
Elämme ajassa, jossa:
• digitaalisia oppimisen palveluja on enemmän kuin koskaan
• kouluttautumisen mahdollisuudet ovat laajentuneet merkittävästi
• samaan aikaan termistö ja kokonaisuus ovat pirstaleisia
Moni jatkuva oppija seisoo eräänlaisessa palveluviidakossa; vaihtoehtoja on runsaasti, mutta kokonaiskuva saattaa jäädä epäselväksi. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että uuden oppimisen mahdollisuudet jäävät hyödyntämättä. Ei suinkaan siksi, etteikö niitä olisi, vaan siksi, että ne eivät ole hahmoteltavissa selkeäksi kokonaisuudeksi.
Yksi keskeinen kysymys jää usein kysymättä: miksi? Simon Sinek on tehnyt tunnetuksi ajatuksen, että merkityksellinen toiminta lähtee aina tarkoituksesta. Ei siitä, mitä tehdään tai miten se tehdään, vaan siitä, miksi asia tuntuu itselle tärkeältä. Kun oma miksi on kirkas, myös suunta on helpompi löytää.
Tämä kysymys on myös osa ohjauksen ydintä. Ohjauksessa usein miksi-kysymystä vältetään, koska se voi kuulostaa syyttävältä tai pakottaa puolustautumaan. Tässä yhteydessä se toimii kuitenkin yllättävän hyvin, sillä tarkoitus ei ole arvioida valintoja, vaan auttaa pysähtymään oman motivaation äärelle ja ymmärtämään, mistä oma suunta kumpuaa. Kun kysymys ei tule ulkopuolelta vaan itseltä, se ei syyllistä vaan selkeyttää.
Ohjaus on liima
Tässä kohtaa myös ohjauksen rooli muuttuu. Se ei ole enää “kiva lisä”, jota tarjotaan tarvittaessa, vaan se on koko järjestelmän liima. Ilman sitä palvelut jäävät irrallisiksi ja yksilö jää yksin tekemään päätöksiä monimutkaisessa palveluviidakossa. Toimiva ohjaus ei kuitenkaan tarkoita monimutkaisia malleja, vaan päinvastoin. Usein yksinkertaisuus toimii parhaiten.
Ajattelen ohjausta nelivaiheisena prosessina:
Pysähdytään.
Ei vain tarkastelemaan tilannetta, vaan pysähdytään sen äärelle, mikä on sinulle
merkityksellistä.
Sanoitetaan.
Ei pelkästään tarvetta tai tavoitetta, vaan oma miksi; miksi tämä on sinulle tärkeää ja mitä
jäisi kokematta, jos jättäisit tämän mahdollisuuden käyttämättä nyt?
Jäsennetään.
Kun oma miksi on kirkkaampi, myös erilaiset vaihtoehdot alkavat asettua mittasuhteisiin.
Kaikki mahdollinen ei ehkä olekaan tarpeellista, vaan vaihtoehdot jäsentyvät ja tärkeysjärjestys kirkastuu.
Tuetaan.
Päätöksenteko ei perustu pelkkään informaatioon, vaan ymmärrykseen omasta suunnasta.
Ohjaus kulkee rinnalla, ei suinkaan määritä suuntaa puolestasi.
Ihmistä ei voi korvata
Digitaaliset palvelut kehittyvät nopeasti.
Ne voivat ehdottaa vaihtoehtoja.
Algoritmit voivat suositella polkuja.
Tietoa on saatavilla enemmän kuin koskaan.
Mutta yksi asia ei muutu.
Merkityksen, toivon ja suunnan rakentaminen ei synny pelkästään datasta. Se syntyy vuorovaikutuksessa. Se syntyy siitä, että joku kuuntelee, kysyy oikeita ja oivaltavia kysymyksiä ja auttaa jäsentämään omaa tilannetta.
Se vaatii ihmistä.
Ohjauksen merkitys kasvaa
Siksi väitän, että ohjauksen merkitys ei ole vähenemässä, vaan päinvastoin.
Mitä monimutkaisemmaksi oppimisen ekosysteemi muuttuu, sitä suurempi tarve on selkeydelle, rinnalla kulkemiselle ja merkitykselliselle suunnalle. Ehkä keskeinen kysymys ei ole enää, mitä palveluja meillä on, vaan kuka auttaa sinua jäsentämään eri vaihtoehdot ja löytämään niiden joukosta sinulle merkityksellisen polun
Kommentit