Millaisella osaamisella tulevaisuudessa pärjätään?

Opiskelijoiden mielestä tärkeimmät taidot tulevaisuudessa ovat vuorovaikutustaidot, itseohjautuvuus, ajanhallinta ja analyyttinen ajattelu. Työelämältä odotetaan merkityksellisyyttä, tasa-arvoa, kehittymismahdollisuuksia, joustavuutta ja ihmisläheistä sekä työhyvinvointia tukeavaa johtajuutta.

Sain mahdollisuuden tuottaa verkkokurssin, jonka tarkoituksena oli syventää tietoa tulevaisuuden geneerisistä työelämätaidoista. Palautteiden mukaan Kurkistus-verkkokurssi muutti monen opiskelijan suhtautumista omaan osaamiseen ja rohkaisi siirtymisessä työelämään.

Työelämään siirryttäessä tulee olla valmiudet omaksua, tuottaa ja arvioida uutta tietoa sekä taitoja yhteistyöhön ja yhteisölliseen tiedonrakentamiseen (Hiltunen 2019). Oman osaamisen tietoinen yhdistäminen työhön nostaa henkilökohtaista luottamusta pärjäämisessä.

Tulevaisuudesta ei voida tietää, mutta se voidaan luoda. Voimme aloittaa oppimalla tunnistamaan työelämän ja osaamistarpeiden jatkuvan muutoksen. Oman osaamisen tiedostamisen avulla osaamme suhteuttaa taitomme työn asettamiin vaatimuksiin.

Tulevaisuuden työelämätaidot

Tulevaisuuden työelämätaidot oli avoimen AMKin kautta suoritettavissa oleva Urasuunnittelu-verkkokurssi. Kurssille osallistunut opiskelija kulki polun tulevaisuuden työtä kuvailevissa tutkimuksissa ennustettuihin ammatteihin ja osaamistarpeisiin. Opiskelijan avuksi tarjottiin tulevaisuustutkimuksen skenaarioita. Tarkoituksena oli helpottaa yhteiskunnallisten ilmiöiden ja niiden kehitysprosessien ymmärtämistä.

Teoria vuorotteli tehtävien kanssa. Tehtävät herättivät pohtimaan omien työelämäntaitojen valmiutta lähivuosien työelämätarpeeseen. Opiskelijaa kehotettiin haastamaan vakiintuneet ajattelumallit. Tehtävien avulla ohjattiin kuvitteleminen itsensä tulevaisuuden työelämään ja ymmärtämään motivaation merkitystä uusien taitojen tai uuden ammatin hankkimiseksi. Vastaukset oli mahdollista kuvittaa, äänittää tai kirjoittaa. Kurkistus-verkkokurssi oli suoritettavissa vuoden 2022 tammikuun ja huhtikuun välisenä aikana, jolloin kurssin suoritti noin 40 opiskelijaa.

Tulevaisuuden osaaminen ja haasteet

Nuoret odottavat työelämältä uudistuksia. Yli puolet vastaajista korosti sitä, että työelämässä työntekijän tulee tuntea itsensä ja kohdata muutokset luovasti. Yksilön vastuu omasta osaamisesta kasvaa.

Olen tulevaisuudessa yrittäjä. Työajat sekä tavat vaihtelevat kullekin yksilölle sopivan tyylin ja tavan mukaan. Luotan työntekijöihini ja luotan itseeni.

Suurin osa vastaajista kertoi säännöllisen työn ja hyvän toimeentulon olevan tärkeässä roolissa. Samalla oletetaan työn perustuvan jatkuvasti eläviin verkostoihin, jolloin teknisten taitojen lisäksi tärkeimmäksi yksilön menestystekijäksi nousee kyky toimia muiden ihmisten kanssa. Osaaminen tunnistetaan sosiaalisesti hajautetuksi. Luottamus tulevaisuuteen todettiin hyväksi. Tukea siihen on saatu jo opintojen aikana.

Otan itse ohjat, pyrin tekemään minulle merkityksellisiä valintoja.

Tulevaisuuden työelämässä nähtiin myös haasteita. Vastaajista noin neljäsosa jännittää selviytymistä, kun stressi ja kuormittuminen lisääntyy. Oma ja muiden hyvinvointi nousee tärkeäksi arvoksi. Töitä halutaan tehdä sopivasti, jotta vapaa-aika nousee työn rinnalle tasavertaisena. Johtajuudelta odotetaan joustavuutta, reiluutta, lojaaliutta ja työntekijän työtä arvostavaa.

Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, joten nykyhetken toimintatapoihin sekä työtehtäviin perustuen voimme vain olettaa sitä, minkälaista työelämässä silloin voisi olla. Kurkistuskurssin tavoite oli rohkaista nuoria työelämään siirtymisessä.

Se todella rohkaisi minua työelämään siirtymisessä. Kurssisisällössä tuotiin esille seikka, että minä itse olen oman tulevaisuuteni määrittäjä. Kurssi sisälsi paljon hyviä lähteitä, jotka valaisivat käsitystä urapolun rakentumisesta.

 

Lähde:

Hiltunen, E. 2019. Tulossa huomenna – Miten megatrendit muokkaavat tulevaisuuttamme. Docendo.

Teksti: Kersti Jääskeläinen, asiakkuuspäällikkö, Liiketoiminta ja kansainvälisyys, TAMK
Kuva: Jonne Renvall

Kommentit

Hieno teksti Kersti, mielenkiintoisia ajatuksia!

Merja Sinkkonen

4.6.2022 08:58

Vastaa käyttäjälle Merja Sinkkonen Peruuta vastaus

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi