”Ainako mun pitää oppia?”
Kuuntelin useampia keskustelua siitä, mihin suuntaan työelämässä ollaan menossa ja miten koulutus ja osaaminen tähän pystyy ja pyrkii vastaamaan. Keskusteluissa pohdittiin muun muassa sitä, miten ammatit muuttuvat lähitulevaisuudessa, miten moni työ tai ammatti katoaa seuraavan 5–10 vuoden aikana ja mitä osaamista työn ja ammatin hallinta edellyttää jatkossa ihmiseltä itseltään tai hänen yhteisöltään. Lisäksi keskusteltiin toimialoista, joilla Suomi ja suomalaiset menestyvät tulevaisuudessa sekä pohdittiin sitä miten ennakoida tulevaisuuden koulutustarpeita, kun emme edes tiedä minkälainen meidän työelämämme on vuonna 2030. Lisäksi debatoitiin siitä, kenen vastuulla uuden oppiminen ja osaamisen kehittäminen lopulta on.
Paljon isoja kysymyksiä, joihin osaan löytyi keskusteluissa vastauksia, osa herätti vain entistä enemmän kysymyksiä ja hämmennystä.
OAJ:n, EK:n ja Sivistystyönantajien teettämästä kyselystä löytyi osin näihin teemoihin liittyviä kiinnostavia tuloksia. Kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista on peloissaan työelämän murroksesta. Huolta herättävät eniten työmäärän kohtuuton lisääntyminen sekä pelko oman työpaikan häviämisestä. Tähän tulokseen viitaten eräässä keskustelussa todettiinkin, että pitäisikö pelon sijaan puhua suomalaisten terveellisestä suhtautumisesta ja huolesta sen suhteen, miten oma osaaminen riittää jatkossa työmarkkinoilla.
Samaisen kyselyn mukaan puolet suomalaisista edelleenkin uskoo, että kerran hankittu koulutus riittää. Mielestäni melko yllättävä tulos. Myös monissa keskusteluissa todettiin jatkuvan kouluttautumisen olevan nyt ja jatkossa välttämätöntä. Ohi siis on se aika, että kouluttaudutaan johonkin ammattiin ja ollaan samassa ammatissa koko työura. Monissa keskusteluissa todettiin kuinka jatkuva koulutus on elinehto hyvälle tulevaisuudelle, myös hyvinvointiyhteiskunnan säilymiselle. On yhteiskunnan, työnantajien ja yksilön omalla vastuulla, että elinikäisen oppimisen vaade toteutuu.
Keskusteluissa tulevaisuuden osaamisesta todettiin tärkeiksi asioiksi ja taidoiksi mm. luovuus, vuorovaikutustaidot sekä vaikuttamisen taidot ja keinot. Lisäksi mainittiin humaniikka, jolla viitattiin robotiikan aikakauden yleissivistykseen. Lisäksi tärkeiksi tulevaisuuden taidoiksi mainittiin tarkoituksen löytäminen oppimisessa ja ylipäänsä elämässä sekä omien vahvuuksien löytäminen, jotta osaaminen saadaan parhaalla mahdollisella tavalla käyttöön. Mainittiinpa jossakin keskustelussa myös opettajien alan vetovoiman vahvistaminen, jotta pystymme osaavilla opettajilla vahvistamaan lastemme kokemusta oppimisesta aina sieltä varhaiskasvatuksesta lähtien.
Eräässä keskustelussa pohdittiin myös kuinka elinikäisen oppimisen ja osaamisen sijaan pitäisi puhua paljon laajemmasta kokonaisuudesta. Kysymys on sivistämisestä ja kyse sivistyksen syventämisestä ja ihmisenä kasvamisesta, ihmisenä olemisen osaamisesta.
Yksi eniten mieleeni painuvimmista keskusteluista oli otsikolla ”Maailmanlaajuinen oppimisen kriisi: Mistä ratkaisut?”
Oppimisen kriisillä viitattiin tässä keskustelussa siihen, kuinka yhä useampi lapsi pääsee nykyään kouluun, mutta miljoonat lapset ja nuoret eivät siitä huolimatta koulussa opi edes perustaitoja. Kehittyvien maiden aikuisista vain puolet osaa lukea kokonaisen lauseen, vaikka he ovat käyneet viisi vuotta koulua. PISA-mittauksissa parhaiten pärjäävien maiden kaikista heikoimmillakin oppilailla on paremmat oppimistulokset kuin heikoimpien maiden parhailla oppilailla.
Tässä keskustelussa esille tulleet tiedot olivat minulle hätkähdyttäviä. Miten suurista oppimiseroista onkaan kyse sekä globaalisti että eri maiden sisällä.
Ilmeni, että pula osaavista opettajista on kehittyvissä maissa suuri ongelma. Joissakin maissa koko pedagoginen koulutus on lakkautettu, koska on ajateltu pedagogiikan olevan lähinnä jonninjoutavaa. Opettajien ammatti ei näissä maissa saa osakseen arvostusta. Osin näistä syistä johtuen opetuksen laatuun ei ole kiinnitetty huomioita.
Suomi tunnetaan etenkin PISA-tulostensa vuoksi kansainvälisesti erittäin vahvana koulutusmaana. Meillä arvostetaan koulutusta ja opettajien ammattitaitoon on vankka luottamus. Monet maat haluavatkin oppia Suomelta tapoja kehittää omaa opetustaan ja koulutusjärjestelmiään.
Keskustelijoiden sanoma oli, että Suomen tulisi entisestään lisätä panostustaan kehitysmaiden koulutustarpeiden ratkaisemiseen. Kuitenkin moneen kertaan todettiin, ettei suomalaista koulutusjärjestelmää sellaisenaan voida siirtää toiseen maahan, kuten joku poliitikko oli ehdottanut.
Yhdeksi ratkaisuksi nähtiin se, että Suomen tulisi suoran rahan suuntaamisen sijaan jakaa tietotaitoa eli esimerkiksi kouluttaa näihin maihin päteviä opettajia. Tähän meillä ammatillisella opettajankoulutuksella olisi varmasti paljon annettavaa.
Millainen on nykypäivän koulu?
SuomiAreenan pääyhteistyökumppani OAJ toi tapahtumaan pop up -koulun, jossa nykypäivän kasvatukseen ja koulutukseen oli mahdollista tutustua noin 20 eri pisteessä aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluun. Pop up –koulussa sain tutustua siihen, miten laivan ohjaamista opetetaan, kokeilla miltä tuntuisi tehdä ylioppilaskoe sähköisesti, sain kuulla, että robotiikkaa opetetaan tänä päivänä aina varhaiskasvatuksesta lukioon asti, havainnoida miten uuden opetussuunnitelman mukaista ilmiöpohjaista yli oppiainerajojen tapahtuvaa oppimista toteutetaan ja minkälaisia tänä päivänä vanhempainillat voivat parhaimmillaan olla.
Havaintoni oli, että paljon on koulunkäynti muuttunut ja kehitystä tapahtunut sitten omien kouluvuosieni. Ajattelen, että oikean kuvan saaminen koulusta mahdollistaa sen, että voidaan yhdessä keskustella siitä, millaista suomalaisen koulutuksen tulisi tulevaisuudessa olla.
Lisäksi politiikkaa, PISA-tuloksia ja ympäristöasioita
Kuntapoliitikkona minua kiinnostivat myös politiikan keskustelut. Uusi hallitusohjelma sai koulutuslinjausten osalta sekä keppiä että porkkanaa riippuen kulloisistakin keskustelijoista. Myös PISA-tulosten analysointi tutkijoiden toimesta oli kiinnostavaa kuultavaa. Pohdittiin mm. sitä mittaako PISA ylipäänsä enää oikeita asioita, mitä tulisi tehdä kun tulokset ovat Suomessa olleet viimevuosina laskussa ja pohdittiin mitä joulukuussa 2019 julkistettavat uudet tulokset tuovat tullessaan.
Yhtenä SuomiAreenan isona teemana oli myös ympäristöön ja ilmastonmuutokseen liittyvät keskustelut. Lavalla oli useamman kerran nuoria puhumassa ilmastohuolistaan. Aihetta lähestyttiin myös talouden näkökulmasta pohtimalla kestävää kehitystä ja vastuullisuutta. Keskustelut väistämättä kirittivät myös itseäni pohtimaan omaa elämäntapaani ja sitä ovatko omat valintani ympäristön puolella vai sitä vatsaan. Oletko muuten sinä jo tehnyt Sitran elämäntapatestin? Jos et, niin käypä tekemässä: https://elamantapatesti.sitra.fi/ Itselläni oli petrattavaa ainakin asumiseen ja liikenteeseen liittyvissä valinnoissa.
Niin ja ensivuoden SuomiAreeran teemana on muuten kestävä kehitys, joten keskustelu tästä aiheesta taatusti jatkuu.
Huikea viikko siis takana. Paljon kuulin, näin ja koin. Paljon kuitenkin jäi vielä kuulematta. Mikäli et itse päässyt tänä vuonna paikalle, niin ei hätää. Kaikki 200 keskustelua löytyvät striimattuna SuomiAreenan sivulta. Ei muuta kuin kuuntelemaan, oppimiaan ja hämmästymään!
Kirjoittaja: Henna Kyhä, projektiasiantuntija, TAOK
Kommentit