Englantia opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajille

Keväällä 2019 toteutettiin terveysalan englannin kielen täsmäkoulutus Tampereen kaupungin opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajille.

Kevään aikana järjestettiin kolme koulutuskertaa, joissa jokaisessa oli osallistujien toiveiden mukaan eri teema. Teemat olivat 1. raskauden ehkäisy ja sukupuolitaudit, 2. matkailijan terveys ja rokotukset ja 3. mielenterveys ja syömishäiriöt. Koulutukseen osallistui 12 terveydenhoitajaa, jotka kohtaavat asiakastyössä ulkomaalaisia opiskelijoita.

Koulutus koostui etukäteen Google siten kautta toimitetusta sanasto- ja tekstimateriaalista sekä lähitapaamisista.  Viikko ennen jokaista tapaamiskertaa osallistujilla oli mahdollista tutustua autenttiseen teksti- ja sanastomateriaaliin sekä harjoitella sanastoa Quizlet-sovelluksen avulla.  Lähiopetuskerroilla osallistujat tuottivat ja harjoittelivat pareittain erilaisia dialogeja, joissa asetuttiin sekä hoitajan että asiakkaan rooliin. Tämän lisäksi terveydenhoitajat selittivät alias-harjoitusten kautta keskeistä sanastoa toisilleen. Tätä toimintatapaa he käyttävät myös omassa työssään kohdatessaan ulkomaalaisia asiakkaita mm. erilaisista oireista kerrottaessa ja toimenpiteitä selitettäessä.

Opiskelijaterveydenhoitajat työskentelivät erittäin aktiivisesti toinen toistaan tukien ja uutta oppien. Myös minä opettajana opin uusia asioita kyseisistä teemoista sekä sain ajankohtaista tietoa siitä, millaisia asioita terveydenhoitajat kohtaavat ja käsittelevät työssään päivittäin.

Osallistujat olivat erittäin tyytyväisiä koulutukseen opiskeluterveydenhuollon tiloissa Hammareninkadulla. Täsmäkoulutukset mahdollisesti jatkuvat myös tulevaisuudessa.

Teksti ja kuva: lehtori Kirsi Saarinen

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi