Virtuaalivaihdot ovat tulleet jäädäkseen

Virtuaalivaihdot ovat jo usean vuoden ajan olleet yksi yhteistyön muoto kansainvälisten partnerikorkeakoulujemme kanssa. Lukuisat Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijaryhmät ovat työskennelleet verkon yli opettajien johdolla ja yhdessä ulkomaalaisten opiskelijoiden ja opettajien kanssa.

Virtuaalivaihdot ovat perustuneet korkeakoulujen välisiin yhteistyösopimuksiin ja niitä on toteutettu monilla eri koulutusaloilla. Yhteistyö on ulottunut laajasti ympäri maailmaa. Mutta varsinkin koronakevät 2020 toi virtuaalivaihtojen kehittämiseen aivan uutta puhtia ja ideoita. Opetus siirtyi yllättäen ja nopeasti etämoodiin ja fyysisesti toteutettavat vaihdot keskeytyivät tai peruuntuivat. Halusimme kuitenkin poikkeusoloissakin viedä eteenpäin kansainvälistä yhteistyötä kumppaneidemme kanssa. Tähän etäkeinoin toteutettavat lyhyet ja pitkät virtuaalivaihtojaksot ovat oiva keino.

Mitä virtuaalivaihdoilla sitten tarkoitetaan? Määritelmiä on tarjolla runsaasti. Omassa määrittelyssäni virtuaalivaihdot ovat kansainvälisten sopimusten pohjalta toteutettavaa, teknisin välinein tuettua toimintaa, jossa keskiössä on oppija ja oppiminen ja jota tehdään ”kotisohvalta” käsin. Kulttuurien välinen vuorovaikutus on virtuaalivaihdoissakin aina vahvasti läsnä.

Kuva zoom-palaverista, jossa suunniteltiin strategisten partnereiden kanssa virtuaalivaihtoja.

Virtuaalivaihdot voidaan toteuttaa erillisinä kokonaisuuksina tai sitten niihin voidaan yhdistää fyysisen liikkuvuuden jakso ennen tai jälkeen virtuaalisen jakson. Virtuaalivaihto sopii opiskelijoiden lisäksi erinomaisesti myös henkilöstölle. Tästä hyvänä esimerkkinä on ns. kansainväliset viikot, jotka toimivat loistavasti myös etätoteutuksena (esim. Art, Music and Media iWeek, https://artmusicmediaweek.wordpress.com/). Virtuaalivaihtojen ohella puhutaan myös virtuaaliliikkuvuudesta, jonka ajattelen olevan vähemmän systemaattista ja ilman sopimuksia toteutettavaa liikkuvuutta.

Koronapandemia ajoi meidät todellakin miettimään liikkuvuuksien toteuttamista uusin tavoin ja sisällöin. Ja kun virtuaalivaihdoista puhutaan, niin luontevasti keskusteluissa nousee esiin kestävä kehitys ja sen edistäminen. Korvaamattomana apuna uusien käytäntöjen kehittämisessä ovat olleet TAMKin luotettavat yhteistyökumppanit maailmalla, joista on syytä erityisesti mainita strategiset kansainväliset korkeakoulukumppanimme Haagissa, Münhenissä ja Groningenissa. Heidän kanssaan olemme pitkin vuotta suunnitelleet erilaisia virtuaalivaihtoprojekteja ja -pilotteja toteutettavaksi lähiaikoina. Haagin strategisen kumppanuusverkoston tarjontaan voikin jo käydä tutustumassa verkoston sivuilla The Hague Network (https://thehaguenetwork.blog/virtual-exchange/).

Uskon, että nopeasti kehittyvät tekniset ratkaisut mahdollistavat virtuaalivaihtojen räjähdysmäisen kasvun lähivuosina. Mutta kuten monessa muussakin asiassa, niin myös tässä, avainasemassa on rohkeus uusien ideoiden kokeiluun. Toivonkin TAMKin opiskelijoille ja henkilöstölle uskallusta uuden edessä ja mielenkiintoisia, opettavaisia, elämyksellisiä hetkiä virtuaalivaihtojen parissa! Tämä liikkuvuuden muoto on tullut jäädäkseen, ja se avaa meille hienoja kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksia tulevaisuudessa.

Teksti: Kirsi Jokipakka, TAMK, Kansainvälisten palveluiden päällikkö, Koulutus ja oppiminen

Kommentit

Upeeta, miten meillä mukaudutaan erilaisiin olosuhteisiin luovasti ja rohkeasti. Ja hienoa, että maailmalta löytyy samanlaisia kumppaneita. Eihän ideoiden toimivuutta voi tietää ennen kuin ne viedään käytäntöön – ja joka kerta opitaan uutta.

Leena S

3.11.2020 10:00

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi