Ammatilliset opettajaopiskelijat voivat osallistua TAMKin vaihto-ohjelmiin. Porin ammatillisen opettajankoulutuksen ryhmässä opiskellut Iida Kauppi osallistui lyhytvaihtoon ja pääsi tutustumaan Prahaan.
Kahden opettajankouluttajan viikon vierailu Málagan yliopistossa Uninovis-allianssin yhteistyön avauksena oli keskusteluja pedagogiikasta, henkilökohtaisia kontakteja, jaettavia ideoita ja uudenlaista ymmärrystä opettajuudesta.
Henkilöstöpäivämme on jo useita vuosia kantanut nimeä TAMK-konferenssi. Konferenssipäivänä on mahdollista kuulla lyhyitä esityksiä TAMKin eri yksiköiden hankkeista, tutkimuksista ja henkilöstön pohdinnoista. TAOKilaiset olivat tänäkin vuonna aktiivisesti mukana kertomassa omista kuulumisistaan.
Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK), Kirkon Ulkomaanavun (KUA) ja Kenian ammatillisen koulutuksen (TVET) laitosten yhteistyö luo uusia mahdollisuuksia nuorten työllistymiselle ja koulutukselle Keniassa. Nuorisotyöttömyyteen ja työllistyvyyteen pyritään vaikuttamaan välillisesti opettajien osaamista lisäämällä.
Eu 4 Inclusive Teaching -hankkeessa TAMKin vastuulla oli suunnitella ja kouluttaa 320 albanialaista opettajaa kollegoidensa kouluttajiksi. Koulutuksen pääteemoina olivat aktiivinen ja inklusiivinen oppiminen. Koulutus toteutettiin pääosin lähiopetuksena.
Osana ammatillisen opettajakoulutuksen harjoittelua osallistuimme kansainväliseen TeamWe-hankkeeseen. TeamWe on Erasmus+-rahoitteinen hanke, jonka tavoitteena on lisätä eri koulutusalojen ja eri maiden välistä yhteistyötä ja oppimista hyvinvointiteknologiaan liittyen.
Hankkeessa on mukana toisen asteen opettajia ja opiskelijoita sosiaali- ja terveysalalta, tekniikan alalta, ICT- sekä media-alalta Suomesta, Hollannista ja Baskimaasta. Osallistujat parantavat kielitaitoaan ja oppivat yhteistyötaitoja sekä muita elinikäisen oppimisen avaintaitoja. Opettajat kartuttavat lisäksi osaamistaan mm. tiimioppimisessa sekä case-pohjaisessa ja käänteisessä oppimisessa.
Miksi levästä kannattaisi tehdä polttoainetta, miten ruoka-aineiden koemaistaminen edistää kestävää kehitystä, miten hyödyntää luontokävelyä innovoinnissa tai miksi maatalouden oppipoikajärjestelmä on hyvä juttu?
TAOKin ammatillisen opettajankoulutuksen opiskelijat Niina Hietamies ja Juha Tuominen kehittivät ja pilotoivat helposti saavutettavan matalan kynnyksen digineuvontapalvelun maahanmuuttaja-asiakkaille syksyn 2021 aikana. Pilotin toimintaympäristönä toimi International House Tampere ja yhteistyökumppanina monikielinen neuvontapalvelu MAINIO. Myös osaamiskeskuksesta saattoi tulla asiakkaita.
Tamk sai elokuussa vieraakseen ryhmän Amazonasin alueelta Brasiliasta 13 opettajaa. He tulivat IFRO-nimisen koulutusorganisaation eri kampuksilta. Heidän koulunsa olisi suomalaisin käsittein yläasteen, ammattikoulun, lukion ja amkin sekoitus.
Opiskelu on korona-aikana monimuotoistunut entisestäänkin ja ollut yhä vähemmän paikkasidonnaista. Marianne Lehtinen opiskeli opo-opintoja aurinkoisessa Kaliforniassa kauniissa Coronadon kaupungissa, San Diegon kupeessa. Opiskelupolulta jäi käteen paljon sellaista hyvää, jota hän ei osannut edes odottaa.
Pakolaisina elävien nuorten tulevaisuus riippuu pakolaisuuden aikana saadusta koulutuksesta. Kirkon Ulkomaanapu tarjoaa ammatillista koulutusta ja yrittäjyyskoulutusta, jotta nuoret pystyvät rakentamaan tulevaisuuttaan ja työllistymään jo pakolaisuuden aikana. KUA:n tarjoamassa ammatillisessa koulutuksessa pyritään siihen, että vastavalmistuneet pääsevät siirtymään suoraan työelämään.
Pelkkä kouluun pääseminen ei riitä tulevaisuuden turvaamiseksi, jos koulutus ei johda ammattiin. Siksi opinto-ohjaus ja työelämätaitojen opettaminen ovat yhä tiiviimpi osa KUA:n koulutushankkeita. Tässä yhteistyössä olemme mukana toimijana.