Kansainvälisyyttä BeLight-hankkeen virtuaalimatkalla

Kuvituskuva

Tampereen ammattikorkeakoulun tärkeimpiä tehtäviä on tuoda kansainvälinen ulottuvuus hankkeisiin laajojen olemassa olevien ja uusien kansainvälisten osaajaverkostojen kautta. Monialaiset opiskelijatiimimme tarjoavat hankkeille monipuolista ja rohkeaa osaamista esimerkiksi uusien tuotesovellusten innovoinnissa. Näillä kärjillä lähdimme matkaan, kun BeLight-hanke käynnistyi. Koronapandemia kuitenkin sekoitti suunnitellut kansainväliset vaihdot. Sen sijaan, että olisimme jääneet surkuttelemaan uutta tilannetta, toivuimme nopeasti ja etsimme uusia kansainvälisen toiminnan mahdollisuuksia. Nyt olemme virtuaalisella BeLight-matkalla.

Business Finlandin rahoittama BeLight on VTT:n, TAMKin ja useiden pakkaus- ja rakennusalaan kytkeytyvien yritysten yhteishanke, jossa kehitetään uusia biopohjaisia, kierrätettäviä ja ympäristöystävällisiä materiaaliratkaisuja erilaisiin uusiin sovelluskohteisiin. Hankkeen tavoitteita ovat lisäksi edistää muovien kiertotalouden mukaisia uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä laajentaa kansainvälistä osaajaverkostoa erityisesti suomalaisyritysten hyödyksi.

Teemme virtuaalista yhteistyötä kv-kumppaneiden kanssa

Koska hankkeessa toteutettavaksi suunnitellut fyysiset vaihdot siirtyivät, kehitimme virtuaalista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa kansainvälisessä ympäristössä. Kansainväliset kumppanimme lähtivät tähän mielellään mukaan. Suunnittelemme ja toteutamme toimintaa yhteistuumin.

Ensimmäisessä vaiheessa teemme kansainvälisen projektityön, johon osallistuu opiskelijoita ja henkilökuntaa TAMKista ja kansainvälisistä yhteistyökorkeakouluistamme. Projektityölle oli pohjana BeLight-hankkeessa aiemmin toteutettu tutkimus, jossa kartoitettiin muovin, kartongin ja paperin kierrätyskäytänteitä Suomessa. Vastaavat selvitykset tehdään myös Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Myöhemmin tulosten pohjalta vertaillaan eri maiden kierrätyskäytänteitä.

Projektiosallistujat edustavat kymmentä eri kansallisuutta

Huhtikuussa 2021 käynnistettiin projekti, jossa selvitetään uusien keveiden vaahtomaisten materiaalien kierrätettävyyttä, kierrätyksen prosesseja ja haasteita sekä tulevaisuuden näkymiä. Tutkimuksen kohteina ovat biopohjaiset polymeerivaahdot sekä selluloosa- ja mysellium-pohjaiset vaahtomaiset materiaalit. Projektiin osallistuu 14 motivoinutta opiskelijaa ja henkilökuntaa TAMKista sekä HZ University of Applied Sciences -korkeakoulusta. Lisäksi saamme osallistujia myös Avans Hogeschool -yliopistosta.

Projektin voidaan sanoa olevan hyvinkin kansainvälinen, sillä osallistujat edustavat jopa yli kymmentä eri kansallisuutta. Projekti huipentuu kesäkuun puolivälissä pidettävään loppukilpailuun, jossa tiimit esittelevät töidensä tulokset TAMKin ja hollantilaisten yhteistyöyliopistojen henkilökunnalle ja BeLight-hankkeen toimijoille. Lisäksi hankkeessa toteutetaan syksyllä 2021 projekti, jossa innovoidaan käyttökohteita uusille vaahtomaisille materiaaleille.

Yhteistyötä valtamerten yli

Kansainvälistä yhteistyötä tehdään myös North Carolina State Universityn (NCSU) kanssa. TAMKin ja NCSU-yliopiston välille luotiin jo 15 vuotta sitten Paper Science -kaksoistutkintosopimus, jonka aikana TAMKin paperitekniikan insinööritutkinnon sai 11 amerikkalaista opiskelijaa ja vastaavasti USAssa opiskeli saman verran TAMKin opiskelijoita. Nyt NCSU:n professori Marko Hakovirta (Department Head and Professor at Department on Forest Biomaterials, College of Natural Resources) tulee vieraaksemme syksyllä 2021. Hän luennoi ja on keynote-puhuja Tampereen korkeakouluyhteisön johtajuusymposiumissa.

Vierailunsa aikana Hakovirta tutustuu myös hankkeen toimijoihin ja vaahdotusprosesseihin Tampereella ja Jyväskylässä. Yhteistyö sisältää muun muassa markkinaselvityksen, jonka tarkoituksena on selvittää biopohjaisten materiaalien kierrätyskäytäntöjä ja kierrätyspotentiaalia Yhdysvalloissa. Työ koostuu saatavilla olevista kerätyistä tiedoista ja haastatteluista yhdysvaltalaisten yritysten edustajien kanssa.

Virtuaalimatka on lähtenyt hienosti käyntiin ja matkan varrella on opittu virtuaalisen yhteistoiminnan käytänteitä ja saatu yrityksiä hyödyttävää tietoa kansainvälisistä kierrätyskäytänteistä. Opiskelijoiden ja henkilökunnan kansainvälinen yhteistyö toimii yli oppilaitosrajojen. Toivomme silti, että myös fyysisiä vaihtoja pystytään toteuttamaan ennen hankkeen loppua.

Tule mukaan matkallemme ja seuraa BeLight-hankkeen etenemistä verkkosivuiltamme! https://projects.tuni.fi/belight/

Teksti: Lehtori Marita Hiipakka, yliopettaja Ulla Häggblom ja lehtori Piia Kanto, rakennettu ympäristö ja biotalous, TAMK
Kuva: Shutterstock

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi