HUBS mukana yrittäjyystaitoja kehittävällä European Innovation Academy -innovaatioleirillä Portugalissa

Kuvassa ylärivissä (vas.): Kaisa Kokko, Enzo James, Tytti Böök, Heidi Kaisvuo, Dhanushi Srinivasan, Anna-Elina Pekonen, alarivi: Jakub Tkacz, Indiamara Claudino, Minni Tynkkynen ja Cristina Obae.

Kesällä 2022 Tampereen korkeakouluyhteisön yrittäjyyden yksikkö HUBS lähetti 10 opiskelijaa kehittämään yrittäjyystaitojaan kansainväliselle innovointileirille Portugaliin – jo neljättä kertaa. Kolmen viikon ohjelma järjestettiin kauniissa Porton kaupungissa. Leirille osallistui yli 350 opiskelijaa, 14 eri eurooppalaisesta ja amerikkalaisesta korkeakoulusta. Ohjelmaan valitut opiskelijat edustivat monialaisesti ja -kulttuurisesti sekä TAMKia että Tampereen yliopistoa, muun muassa kansainvälistä liiketoimintaa, teknologiaa, terveydenhoitoa ja kasvatustieteitä.

Kansainvälinen ja vaikuttava oppimiskokemus

Eri tutkintosuuntauksia ja kansallisuuksia edustavat opiskelijat muodostavat itsenäisesti kolmen-viiden hengen tiimit. Tiimit lähtevät kehittämään jo alkuun työstettyä innovaatiota tai täysin uutta ideaa kohti skaalattavaa tuotetta tai palvelua. Opiskelijat, jotka tulevat leirille oman ideansa kanssa, etsivät ympärilleen osaamista, joista rakentaa idean kehittämiseen ja kaupallistamiseen tarvittava tiimi. Opiskelijat, joilla ei ole omaa ideaa, pääsevät kehittämään erilaisia yrittäjyystaitoja täydentämällä tiimejä markkinointi-, viestintä-, johtamis- tai syväosaamisellaan tietyltä toimialalta. Tiimien rakentuminen alkaa jo ennen leiriä: opiskelijat voivat tuoda ideoitaan ja osaamistaan julki online-ympäristössä ja näin aloittaa tiimien muodostamisen yhteisöohjautuvasti. Tämä osa prosessia toimii myös erinomaisena oman osaamisen tunnistamisen ja sanoittamisen harjoituksena.

Kolmen viikon aikana opiskelijat käyvät läpi muotoiluprosessin vaiheet. Tiimien tukena on valmentajia, jotka tukevat tiimien työskentelyä ja auttavat mahdollisten haasteiden ratkaisemisessa. Lisäksi eri substanssialojen valmentajat sparraavat tiimejä esimerkiksi markkinoinnin ja mallinnuksen teemoissa. Leirin viimeisenä päivänä tiimit pääsevät esittämään eli ”pitchaamaan” kehitellyn ideansa sijoittajille.

Kulttuurierot vahvuuksiksi

European Innovation Academy -innovaatioleirin tarjoama intensiivinen oppimiskokemus antaa opiskelijalle mahdollisuuden kokea, millaista on työskennellä monialaisessa ja monikulttuurisessa tiimissä. Korkea diversiteetti tiimissä on suuri rikkaus, mutta matkalla saattaa syntyä myös väärinymmärryksen hetkiä. Suomalaisten opiskelijoiden keskimäärin itseohjautuva, toimeen tarttuva toimintatapa ja korkea työmoraali erottuivat positiivisesti joukosta. Amerikkalaiset opiskelijat toivat tiimeihin mukanaan kilpailuhenkisyyttä ja erinomaisia esiintymistaitoja. Koska tiimi on itse vastuussa eri roolien ja tehtävien jakamisesta, saavat opiskelijat oppia käytännössä, miten tiimin jäsenten osaamisia ja vahvuuksia hyödynnetään parhaalla tavalla yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

”Oppimiskokemus, joka inspiroi yrittäjyyden polulle!

Jatkamme työskentelyä tiimin kanssa ohjelman jälkeen.

Maailmanluokan puhujia ja valmentajia!

Hieno oppimiskokemus tiimityön hyvistä ja haastavista puolista sekä rikkaudesta tuoda erilainen osaaminen ja kulttuurit yhteen.”

European Innovation Academyn kaltaisten vaikuttavien ja kansainvälisten oppimiskokemusten mahdollistaminen on äärimmäisen tärkeää TAMKin tavoitellessa asemaa kansainvälisimpänä korkeakouluna. Kolme viikkoa intensiivistä työskentelyä eri kansalaisuuksia edustavien opiskelijoiden, työelämäkumppaneiden, kovan tason puhujien ja valmentajien kanssa on monelle osallistujista yksi vaikuttavimmista ja opettavaisimmista oppimiskokemuksista korkeakouluaikana.

Kirjoittajat:
Kaisa Kokko, valmentaja HUBS ja Anna-Elina Pekonen, valmentaja HUBS, Tampereen korkeakouluyhteisö

Kommentit

Tästä innovaatioleiristä, jossa kasvatetaan startup -henkistä ajattelua hyötyisivät myös kaupallistamisen polulle lähdössä olevat tutkimustiimit. Esimerkiksi osana Reasearch to Business -prosessia.

Marika Vuorenmaa

9.9.2022 11:16

Hienoa, juuri tällaista rajat (sekä akateemiset että maat) ylittävää toimintaa tarvitaan. Kiitos myös HUBSin panoksesta intialaisten vastaavan koulutuksen järjestämisestä! Uutta on vireillä! t. Mikko Ruohonen, MAB TIJO

Mikko Ruohonen

31.8.2022 17:20

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi