Kun opiskelin Tampereen yliopistossa sosiaalipolitiikkaa 1980-luvun lopulla, kohdalle osui onnenpotku: kurssi, jolla perehdyimme Ulla-Maija Koivulan johdolla kansainvälisen sosiaalipolitiikan ja pakolaisuuden kysymyksiin. Kurssin nimeä en enää muista, mutta vaikutuksen sitäkin paremmin. Siitä syttyi palo, joka on kulkenut mukana oikeastaan kaikessa, mitä olen työelämässä tehnyt.
Pakolaisten vastaanotosta kouluttajaksi ja tutkijaksi
Sen jälkeen työhön on mahtunut monenlaista: pakolaisten vastaanoton johtamista, maahanmuuttajien osuustoiminnan kehittämistä, vapaata sivistystyötä, ESR-hankkeita, työyhteisövalmennusta ja opettajankoulutusta. Myöhemmin mukaan tuli myös työelämän ja maahanmuuton tutkimus.
Ensimmäiset Euroopan sosiaalirahaston eli ESR:n rahoitukset tulivat Suomessa haettaviksi vuonna 1995, ja olin hakemassa ja saamassa rahoitusta heti ensimmäisellä kierroksella. Siitä alkoi 30 vuoden mittainen viha-rakkaussuhteeni ESR:n kanssa.
Kulttuurienvälisyyskouluttajana sain kiertää Suomea ristiin rastiin ja kohdata työyhteisöjä, järjestöjä, viranomaisia ja monenlaisia oppijoita. Näin läheltä, miten tärkeää, monimutkaista ja välillä turhauttavaakin monimuotoisen työelämän ja palvelujen kehittäminen on. Tutkijana Tampereen yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa pääsin myöhemmin pureutumaan samoihin kysymyksiin syvemmin, ja yhtenä tuloksena syntyi myös väitöskirjani filippiiniläisten sairaanhoitajien poluista Suomeen.
Yliopistolta TAMKiin kehittämään – ei humppaamaan
TAMKiin tulin kahdeksan vuotta sitten tutkimuksen ja kehittämisen tehtäviin. Vaikka työhön on sisältynyt hallintoakin, pääosin olen saanut jatkaa itselleni tärkeiden sisällöllisten teemojen parissa: maahanmuuton, oppimisen, integroitumisen ja monimuotoisen työelämän kysymyksissä. Maahanmuuttaneiden oppimiseen ja työllistymiseen keskittyviä hankerahoituksia olemme hakeneet ja saaneet vuosi vuodelta kiihtyvään tahtiin.
SIMHE-vastuukorkeakoulutoiminnan saaminen TAMKiin ja maahanmuuttaneiden korkeakouluopintoihin valmentavien opintojen käynnistäminen ovat saavutuksia, joista olen erityisen ylpeä ja iloinen. Kansainvälisten opiskelijoiden aseman ja oppimisen mahdollisuuksien edistäminen oli puolestaan keskiössä Talent Boost -ohjelmassa. Työ TAMKissa on tuntunut sisällöllisesti merkitykselliseltä juuri siksi, että siinä on yhdistynyt käytännön kehittäminen, koulutus, tutkimus ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen.
Erityisen kiitollinen olen ihmisistä, joiden kanssa tätä työtä on tehty. Yhdessä on ideoitu, haettu rahoituksia, kirjoitettu, kokeiltu, epäonnistuttu ja usein onnistuttukin. Siinä sivussa on myös tutustuttu ihmisinä, kanssakulkijoina.
Sana hankehumppa on vähän harmittanut. Ei se ollut pelkkää humppaa. Se oli sitkeää työtä isojen tavoitteiden eteen – sen puolesta, että ihmisillä olisi parempia mahdollisuuksia oppia, työllistyä ja kuulua joukkoon.
Ihmisten puolella
Vuosien varrella olen oppinut myös sen, että johtaminen ei ole vain tavoitteiden asettamista ja prosessien hallintaa. Se on ennen kaikkea ihmisten puolella olemista. Tätä olen yrittänyt pitää mielessä myös silloin, kun olen itse toiminut johtajan, tiiminvetäjän tai esihenkilön roolissa. Kun eräs ylempi johtaja kerran moitti minua siitä, että olin liikaa työntekijöiden puolella, otin sen kauneimpana kiitoksena, jonka olen johtamisesta saanut.
Lämmin kiitos kaikille työkavereille, hankekumppaneille, opiskelijoille, koulutuksiin osallistuneille, tutkijakollegoille ja yhteistyötahoille eri puolilla Suomea ja vähän sen ulkopuolellakin.
Nyt on aika siirtyä vähän vapaammalle, vaikka tuskin kokonaan hiljaiseksi. Toivon, että työ oppimisen, osallisuuden ja monimuotoisen työelämän puolesta jatkuu TAMKissa rohkeana ja moniäänisenä. Kiitos!
Teksti ja kuva: Päivi Vartiainen (TAMK), erityisasiantuntija, Projektitoimisto
Kommentit