Hankkeen päätöstapahtuman voi järjestää myös toisella tavalla

Pirkanmaan teolliset symbioosit –hankkeen (PITS) päätöstapahtuma järjestettiin eri tavoin kuin loppuseminaarit yleensä. Jo hankehakemuksessa kerrottiin, että hanke päättyy kiertotalousvaellukseen perinteisen auditoriossa istumisen ja esitysten kuuntelemisen sijaan.

Ratkaisu osoittautuikin varsin onnistuneeksi – maastossa pienryhmissä, luonnossa liikkuen suoritetusta mobiilipelistä ja hankkeen lyhyistä esittelyistä ennen ja jälkeen “vaelluksen” saatiin vallan erinomainen palaute!

Erään osallistujan sanoin:

Kiitos todella erinomaisesta, omintakeisesta ja ikimuistoisesta tapahtumasta! Olisipa tällaisia tilaisuuksia enemmän.

Päätöstapahtuman keskeinen elementti oli mobiilipeli, jonka osallistujat suorittivat kolmen hengen ryhmissä Tampereen kaupungin ylläpitämän Kintulammen retkeily- ja luonnonsuojelualueen maastossa. Mobiilipelissä oli kymmenen rastia, joiden aihepiirit käsittelivät PITS-hankkeen toimintaa ja tuloksia. Järjestäjänä oli ilo huomata, että rastien tehtävät ja kilpailullisuus todella koukuttivat osallistujia ja pelillisyys toimi. Rastien kysymykset innoittivat osallistujia keskusteluun jopa niin paljon, että viimeinen ryhmä juuri ja juuri ehti kuuntelemaan projektipäällikön loppupuheenvuoroa ja bussiin paluumatkalle.

Eri tavalla toteutetun, toiminnallisen päätöstilaisuuden pääsanoma tuntui myös jäävän hyvin mieleen:

Aivan mahtava ja erilainen päätöstapahtuma, jonka ansiosta myös hankkeesta jäi todella hyvin asioita mieleen.

Suunnittelusta toteutukseen

Päätöstapahtuman suunnitteluvaiheessa hanketiimiä luonnollisesti mietitytti päätöstapahtuman tavallisesta kaavasta poikkeava toteutus. Kuinka osallistujat kokisivat “erilaisen” toteutuksen, suosisiko sää, pitäisikö aikataulu, miten viestimme tapahtumasta ja erityisesti ”kiertotalousvaelluksesta”. Tapahtumaa oli PITS-tiimin lisäksi järjestämässä ulkopuolinen tapahtumatuottaja, joka vastasi tarjoiluista, kuljetuksista sekä pelin käytännön toteutuksesta. PITS-tiimiläisten kädenjälkeä valmisteluvaiheessa olivat muun muassa tapahtuman toteutuksen ideointi, rastitehtävät ja osallistujien kutsuminen. Itse tapahtumassa PITS-tiimi vastasi alku- ja loppupuheenvuoroista sekä jalkautui myös maastoon muutamille rasteille sekä seuraamaan vaelluksen etenemistä.

Tapahtuman toteutusta kuvaa hyvin saamamme palaute:

Todella kivasti toteutettu, kaunis miljöö, todella maukkaat tarjottavat ja hauska pelillinen vaellus.

Riskinotto kannatti

Kaikki onnistui enemmän kuin hyvin ja vanha sanonta siitä, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, piti jälleen paikkansa. Osallistujat viihtyivät tilaisuudessa mainiosti. Osansa onnistuneeseen seminaariin oli hanketiimin monialaisuudella ja loistavalla hengellä, joka välittyi myös osallistujille. Kun järjestäjillä on hauskaa, myös osallistujat viihtyvät! Aina voi parantaa ja mikään ei ole täydellistä, mutta PITS-hankkeen päätöstapahtuman järjestämisessä riskinotto ja erilaisen toteutuksen järjestäminen toimivat.

Erään osallistujan sanoin:

Ehdottomasti paras loppuseminaari ikinä ja olen ollut monessa!

PITS-julkaisusta tietoa hankkeen toimista ja tuloksista

PITS eli Pirkanmaan teolliset symbioosit -hankkeessa on ollut tavoitteena edesauttaa teollisten symbioosien kehittymistä Pirkanmaalla. Hanke päättyy elokuussa 2023 ja monenmoista on ehditty matkan varrella tekemään. Hankkeen toimista ja tuloksista kertova julkaisu ”Pirkanmaan teolliset symbioosit: sivuvirtoja, synergioita ja symbiooseja” https://www.theseus.fi/handle/10024/800200 julkistettiin sopivasti hankkeen päätöstapahtumassa.

PITS-hankkeen verkkosivut: https://projects.tuni.fi/pits/

Kirjoittajat: PITS-hankkeen asiantuntijat lehtorit Piia Kanto ja Riitta Vihuri, TAMK

Kuvat: Piia Kanto ja Atte Rättyä

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi