Ministeri Satonen maakuntakorkeakoulun vieraana TAMKissa

Keskustelutilaisuus järjestettiin Proakatemian uudistetuissa tiloissa.

Työministeri Arto Satonen vieraili TAMKissa tammikuun puolivälissä keskustelemassa aluekehittämisestä sekä siihen liittyvistä mahdollisuuksista ja haasteista. Tilaisuudessa oli TAMKin oman väen lisäksi laaja ryhmä maakuntakorkeakouluyhteistyössä mukana olevien kuntien johtoa sekä paikallisen elinkeinoelämän kehittäjiä.

Maakuntakorkeakoulun järjestämässä keskustelutilaisuudessa nousi esiin oppilaitosten merkitys elinvoiman luojina sekä pitovoiman ja vetovoiman ylläpitäjinä maakunnan reuna-alueilla. Oppilaitokset, kuten TAMK, pystyvät yhteistyössä kuntien elinkeinokehittäjien kanssa houkuttamaan yrityksiä ottamaan opiskelijoita harjoitteluun ja opinnäytetöiden tekijöiksi, ja näin saamaan jatkossa vastavalmistuneista jo yrityksen ja sen toimintakulttuuria tuntevia nuoria ammattilaisia. Samalla opiskelijoille voi avautua näkymiä tulevaisuuden mahdollisuuksista, joita on tarjolla kauempana keskuskaupungista. Myös oppilaitosyhteistyön toisen asteen ja korkeakoulutuksen välillä nousi esiin. Sujuvoittamalla opintopolkuja voidaan löytää sekä opiskelijoita että oppilaitoksia hyödyttäviä ratkaisuja.

Keskustelutilaisuudessa hyödynnettiin dialogipiiriä. Rehtori Kujala toivottaa keskustelijat tervetulleiksi.

TAMKin vahva tutkimus-, tuotekehitys- ja innovaatio-osaamisen avulla voidaan auttaa yrityksiä kasvamaan ja kehittymään tuotekehityshankkeiden kautta. Olennaista on TKI-työn tarvelähtöisyys, jotta eri hankkeilla voidaan aikaan saada konkreettista vaikuttavuutta alueella. Maakuntakorkeakouluyhteistyöstä keskusteltaessa yrityslähtöisyys, sekä se, kuinka taataan osaamisen päivittyminen ja uusien teknologioiden ketterä käyttöönotto yrityksissä, nousivat myös esiin. Tässä avainasemassa ovat kuntien elinvoimapalvelut, joilla on suora kanava ja ajantasoinen tieto yritysten tarpeista.

Ministeri nosti keskusteluun aikuiskoulutustuen muutokset, hallituksen esitys on tulossa 1.8. Nyt on tärkeä löytää uusia malleja siihen, miten koulutusta järjestetään, jotta voimme jatkossakin saada lisää osaajia työvoimapulasta kärsiville aloille. Maakuntakorkeakoulutoiminta on TAMKin ja sopimuskuntien yhteistä tekemistä, jolla varmistetaan keskinäinen vuoropuhelu. Maakuntakorkeakoulun käytössä oleva tiimipohjainen työskentelytapa vahvistaa koko TAMKin osaamisen saavutettavuutta kullekin sopimusalueelle nimetyn aluekehittäjän kautta. Yhteistyössä olennaista sekä maakunnissa että korkeakoulussa tehtävät ketterät ja konkreettiset toimet, joiden kautta aktivoidaan aluekehittäjien lisäksi hankkeet, yritykset ja viranomaiset mukaan kehittämistyöhön. Sopimuskuntia ovat Akaa, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Parkano, Kihniö, Sastamala, Ruovesi, Virrat ja Mänttä-Vilppula. TAMKin aluekehittäjät ovat jatkuvassa keskusteluyhteydessä kuntiin ja etsivät yhdessä heidän kanssaan mahdollisuuksia, joilla kasvatetaan kuntien elinvoimaisuutta.

Maakuntakorkeakoulun aluekehittäjinä toimivat Erkki Kivimäki, Jussi Savolainen, Tarja Tittonen sekä Timo Rainio. Tiimin vetovastuussa on liiketoimintapäällikkö Hannu Koponen.

Teksti: Jussi Savolainen
Kuvat: Helmi Kaihlanen (Proakatemian Roima-tiimi) ja Timo Rainio

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *