Innovaatiot ja innovaatiojohtaminen – mistä oikein on kyse?

Elämme innovaatioiden keskellä - ja tarvitsemme niitä jatkuvasti lisää. Viimeisimpien tietojen mukaan tuottavuuskehitys suomalaisissa yrityksissä on heikentynyt verrokkimaihin, Tanskaan ja Ruotsiin verrattuna. Yritysten tuottavuuden myönteisen kehittymisen tukeminen on tärkeää, sillä tuottavuuden kautta aikaansaadaan talouskasvua ja sitä kautta Suomen on mahdollisuus ylläpitää hyvinvointivaltiota (Suomi tarvitsee… 2023). Mitä kaikkea innovaatioilla tarkoitetaankaan, missä voisimme kehittyä ja millaista toimintaa kestävä innovaatiojohtaminen tarvitsee?

Innovaation on perinteisesti ajateltu olevan tuote tai palvelu, mutta innovaatio voi koskea yhtä hyvin organisaatiorakennetta, prosesseja tai strategiaa (Ståhle & Grönroos 1999, 469). Innovaatiolla tavoiteltava arvo voi olla taloudellisen arvon lisäksi tai sen sijaan olla myös ei-taloudellista, kuten laadullista tai yhteiskunnallista arvoa.

Innovaatioita voidaan luonnehtia monella eri tavalla. Tyypillisesti innovaatiot jaetaan teknillisiin innovaatioihin, palveluinnovaatioihin ja sosiaalisiin innovaatioihin. Varhainen innovaatiokirjallisuus, ja edelleenkin suuri osa, käsittelee pääasiassa teknillisiä innovaatioita, joilla viitataan fyysisiin tuotteisiin, menetelmiin tai uusiin teknologioihin. Palveluinnovaatiot sen sijaan muuttavat toimintatapoja, rakenteita, prosesseja (Apilo et al. 2007, 41). Ne ovat aineettomia, pikemmin palvelun sisältöön kuin tuottoon keskittyviä, asiakkaaseen keskittyviä innovaatioita. Sosiaalisen innovaation käsite on taas uudempi ja vaikeammin rajattavissa. Sosiaalisen innovaation synnyssä keskeistä on löytää toimintapa, joka tuottaa arvoa tai hyötyjä organisaatiolle tai yhteiskunnalle. (Oksanen, Pesonen, Rilla & Saarinen 2011, 6, 7.)

Suomessa on syntynyt lukuisia sosiaalisia innovaatioita, jotka ovat koskeneet muun muassa hallintoa (yksikamarinen eduskunta), sosiaalipolitiikkaa (työeläkejärjestelmä), terveyttä (äitiys- ja lastenneuvolat), sivistystä (peruskoulu), kansainvälisyyttä (demilitarisoitu Ahvenanmaa), kansalaisyhteiskuntaa (raha-automaattiyhdistys), sosiaalitekniikkaa (tekstiviesti) ja arjen iloja (sauna, jokamiehenoikeus) (Taipale 2006).Sen lisäksi, että innovaatiolla on monta ilmentymää, innovaatio voi olla erilaisten innovaatioiden yhdistelmä. Erityisesti jako sosiaalisiin ja teknologisiin innovaatioihin on häviämässä. Kun halutaan korostaa, että innovaatiossa on sosiaalinen ja teknologinen ominaisuus, puhutaan systeemisistä innovaatioista. (Valovirta & Hyvönen 2009, 120, 1).

Innovaatiomääritelmien yhteydessä kysytään usein, miten määritellään uusi idea? Kriittisimpien kannanottojen mukaan innovaation tulee olla uusi koko maailmalle. Toisen ääripään edustajien mukaan riittää, että innovaation omaksuva taho kokee sen uudeksi (Virranniemi 2015.) Selvää lienee kuitenkin, että rohkeutta tarvitaan lisää (katso esim. Suomi tarvitsee… 2023.)

Perinteinen näkemys innovaatiojohtamisesta
Innovaatiojohtaminen nähdään suomalaisissa yrityksissä vielä pitkälti tuotekehityksen tai innovaatioprosessien johtamisena. Tällöin innovaatiojohtaminen voidaan nähdä innovaatioprosessien, joita kuvaavat innovaatioiden jokaisessa kehitysvaiheissa tapahtuvat toiminnot, hallintana ja organisointina (Ortt & van der Duin 2008, 523).

Kettunen et. al. (2008, 90) jakavat innovaatioprosessin viiteen eri vaiheeseen: idean etsiminen ja luominen; konseptin kehitys; uuden tuotteen, palvelun jne. kehittäminen; markkinointi ja markkinoille pääsy; ja oppiminen ja prosessin toistaminen. Innovaatiojohtaminen on nykykäsityksen mukaan innovaatioprosessin johtamisen lisäksi resurssien, ihmisten ja verkoston johtamista, strategista visiointia ja oppimista yhdessä organisaation kanssa (Apilo et al. 2007, 55).

Innovaatiojohtaminen tulevaisuudessa – ja TAMKissa
Innovaatiojohtaminen voidaan määritellä myös johtamisopiksi, jonka mukaan työntekijät tulee nähdä yksilöinä, jotka oppivat, kehittyvät ja haluavat käyttää asiantuntemustaan (Mäntyneva 2012).

Innovaatioiden syntymiseen tarvittava luovuus, kaaos ja tiedonvaihto sekä epäonnistumiset pitää kuitenkin pystyä yhdistämään organisaatioin muihin prosesseihin ja systemaattisiin toimintatapoihin. Innovaation sattumanvaraisesta ja yllätyksellisestä luonteesta huolimatta useimpiin innovaatiotoiminnan tekijöihin voidaan vaikuttaa – innovointia on mahdollista johtaa menestyksekkäästi. Innovaatiot vaativat systematiikkaa ja tavoitteellisuutta. Riippumatta innovaatiotyypistä tai innovaation uutuuden asteesta innovointi edellyttää joukon johtamisprosesseja. Menestyminen innovoinnissa on riippuvainen resursseista ja kyvykkyyksistä (ihmiset, tarvikkeet, laitteet, tieto, raha jne.) ja organisaation kyvykkyyksistä johtaa niitä. Siten innovointi on johtamiskysymys. (Storey 2000, 219; Bessant & Tidd 2007, 10; Koivuniemi 2008, 9)

Innovaatiojohtamisessa tarvitaan eri vaiheessa innovaatiota erilaista johtamista. Jos johtaminen nähdään asioiden johtamisena, sen aika on innovaatioprosessin loppupäässä. Innovaatioprosessin alkupäässä tarvitaan ennemminkin ihmisten ja heidän ideoidensa tukemista sekä otollisten olosuhteiden ja kohtaamisten luomista. Innovaatiojohtamisen voidaan siis sanoa koostuvan niin ihmisjohtamisesta kuin asiajohtamisestakin.

Yrityksissä innovaatiojohtamista tehdään eri puolilla yritystä, mutta toimintaa ohjaa laadittu innovaatiostrategia ja innovaatioden kehittymistä voi tukea innovaatiojohtamisen järjestelmällä. Pääsääntöisesti innovaatiojohtajat luovat arjessa edellytyksiä innovaatioiden synnylle ja he seuraavat aktiivisesti liiketoimintaympäristöä. Tällä innovaatiojohtajien ryhmällä tulee olla myös riskinottokykyä, sillä vain pieni osa innovaatioista johtavat menestykseen. (Apilo & Taskinen, 2006, 19-20.) TAMKissa on otettu rohkeita, osin riskialttiitakin askeleita kohti rohkeampia tulevaisuuden innovaatioita ja innovaatiojohtamiseen panostetaan.  Tällaista innovatiivista toimintaa tarvitaan, jotta korkeakoulut pystyvät entistä vahvemmin ottamaan roolia rohkeiden innovaatioiden tukemisesta.

TAMK tulee keskittymään innovaatioiden johtamisessa Soveltavan tutkimuksen keskuksen toiminnan tiimoilta kahteen eri osa-alueeseen: 1) Tutkimaan, millaista on tänä päivänä tarvittava innovaatiojohtaminen, innovaatiojohtamista edistävä kulttuuri sekä millainen strategia tarvitaan innovaatiojohtamisen toteutumiseksi ja 2) lisäämään ymmärrystä siitä, miten innovoidaan jotta yritys säilyttää asemassa ja jopa vahvistaa sitä sekä laajentamaan käsitystä kysymyksistä, joita asettamalla pystytään löytämään juuri ne oikea-aikaisimmat ongelmat ratkaistaviksi.

Käsite innovaatiojohtaminen vaatii myös kriittistä arviointia. Kestävyysajattelun näkökulmasta innovaatiojohtamiseen on kohdistettu vahvaa kritiikkiä 2020-luvulla ja sen on katsottu korreloivan vahvasti ei-kestävien ekologisten ja sosiaalisten vaikutusten kanssa (Meissner et. al. 2024). Olisiko jatkossa parempi puhuakin kestävästä innovaatiojohtamisesta tai vain kestävästä johtamisesta?

 

Kirjoittajat: Innovaatiojohtamisen yliopettajat Merja Sinkkonen, YTT ja Pia Hautamäki, KTT, dosentti
Tampereen ammattikorkeakoulu, Soveltavan tutkimuksen keskus
Kuva: AdobeStock

Lähteet:
Adams, Richard & Bessant, John & Phelps, Robert. (2006). Innovation Management Measurement: A Review. International Journal of Management Reviews. 8. 10.1111/j.1468-2370.2006.00119.x.

Apilo. Tiina & Taskinen, Tapani (2006) Innovaatioiden johtaminen. VTT tiedotteita – Research Notes 2330. VTT.

Apilo, Tiina, Taskinen, TTapani, & Salkari, Iiro (2007). Johda innovaatioita. Alma Talent.

Berkhout, Frans, ’Sustainable Innovation Management’, in Mark Dodgson, David M. Gann, and Nelson Phillips (eds), The Oxford Handbook of Innovation Management (2014; online edn, Oxford Academic, 16 Dec. 2013), https://doi.org/10.1093/oxfordhb/9780199694945.013.011, accessed 8 Dec. 2023.

Dirk Meissner, Rainer Harms, Jan Kratzer, Joseph Zhou, The dead end of classical innovation management and unsustainable innovation, Technovation, Volume 129, 2024, 102916, ISSN 0166-4972, https://doi.org/10.1016/j.technovation.2023.102916.

Kauppalehti. (2023). Suomi tarvitsee radikaaleja innovaatioita ja osaajia. Kauppalehti. Viitattu: 12.12.2023: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomi-tarvitsee-radikaaleja-innovaatioita-ja-osaajia/ee960786-5d43-4529-8a44-c46ff9e486fe

Mäntyneva, Mikko. Kasvua innovaatioista. Helsinki : b Kauppakamari: N.p., 2012. Print.

Oksanen, J., Pesonen, P., Rilla, N. & Saarinen, J. (2011). Suomalaisia innovaatioita: Suomi-konepistoolista Habbo hotelliin. Helsinki: Gummerus

Ortt, R. J. & van der Duin, P. A. (2008). The evolution of innovation management towards contextual innovation. European Journal of Innovation Management, 11 (4), 522–538.

Ståhle, P. & Grönroos, M. (1999). Knowledge Management – tietopääoma yrityksen kilpailutekijänä. 2. painos. Porvoo: WSOY.

Taipale, I. (toim.) (2006): 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta. Itämerikeskussäätiö, Kustannus Oy Kunnia.

Valovirta, V. & Hyvönen, J. (toim.) (2009). Julkisen sektorin innovaatiot ja innovaatiotoiminta. Helsinki: Sektoritutkimuksen neuvottelukunta, Osaaminen, työ ja hyvinvointi.

Virranniemi, Maria (2015) Tutkimus- ja innovaatiojohtaminen suomalaisissa yliopistoissa. Acta Universitatis Lapponiensis 292. Lapin yliopisto. Rovaniemi.

 

 

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *