Kädet saveen: Monialainen oppimisympäristö kehittää aidosti työelämätaitoja

Mona Räsänen kertoo, ettei tradenomiopintoja aloittaessaan vielä tiennyt, mitä haluaisi tehdä työkseen.

Jari Salminen kirjoittaa kirjassaan Taitava tiimivalmentaja (2013) : "Suomalainen koulu opettaa meidät lukemaan, kirjoittamaan ja kilpailemaan keskenämme, mutta paljon vähemmän kuuntelemaan, kommunikoimaan ja tekemään yhteistyötä.” Koulutusjärjestelmämme sivuuttaa siis juuri niitä taitoja, joita työelämässä tarvitaan (ks. mm. WEF 2018, Future Jobs Report). Yhä monimutkaistuvat työtehtävät vaativat yhä useamman alan erikoisosaamista.

Työelämätaitoja on mahdotonta kehittää luennoilla istumalla

Proakatemian yrittäjyyden ja tiiminjohtamisen tradenomina suupielet kääntyvät suureen hymyyn, kun ajattelee, millaiseen suuntaan yrittäjyyden koulutuspalvelut Tampereen korkeakouluyhteisössä kehittyvät paraikaa. Y-Kampus käynnisti uusien innovaatioprojektien kokonaisuuden syksyllä 2019 ja TAMKin koulutuksen kehittämispalveluissa toimii Learning Lab. Näiden kehittämisprojektien parissa yrittäjämäinen asenne kehittyy. Lisäksi nämä oppimisympäristöt antavat monelle, koulutusalasta riippumatta, mahdollisuuden harjoitella innovaatio- ja projektityötä sekä kehittää työelämätaitojaan. Työelämätaitoja on mahdotonta kehittää luennoilla istumalla. On välttämätöntä harjoitella oikeassa ympäristössä, oikeissa tilanteissa ja oikeiden ihmisten kanssa.

Esimerkkejä oikeasta elämästä

Projektien kautta on mahdollisuus löytää näkökulmia oman ammatillisen suunnan löytymiseen. Lyhytaikaisessa projektityössä on se etu, että siinä saa mahdollisuuden kokeilla erilaisia työtehtäviä ja testata mielenkiinnon kohteitaan ja omia kykyjään. Kokemuksista kertyy myös ammatillista itseluottamusta.

Mona Räsänen kertoo omasta kokemuksestaan näin:

” Tradenomiopinnot aloittaessani en todellakaan tiennyt, mitä haluaisin tehdä työkseni. Erityistaitojani ovat graafisen suunnittelun ja web-suunnittelun taidot. Minusta kuitenkin tuntui, että tuo työ ei anna minulle tarpeeksi tyydytystä. Ajattelin, että luova työ voisi olla jotenkin osa toimenkuvaani, mutta ei sen keskiössä. Toivoin työltäni enemmän monipuolisuutta, ihmisten välistä vuorovaikutusta sekä merkityksellisyyttä.

Kokeillessani Proakatemian projektiopinnoissa erilaisia toimenkuvia ja töitä, vastaani tuli koulutusviennin projekti, johon minulla oli mahdollisuus lähteä tutustumaan. Huomasin, että tunsin juuri sitä merkityksellisyyden tunnetta, jota olin lähtenyt etsimään, vaikka vielä vuosi sitten en edes tiennyt, mitä koulutusvienti on. Olen äärimmäisen kiitollinen, että olen ollut opiskelemassa ympäristössä, jossa on mahdollista päästä kokeilemaan erilaisia projekteja ja tutkia mielenkiinnon kohteita.”

Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse opiskella juuri Proakatemialla voidakseen kehittää itseään ja osaamistaan erilaisissa projekteissa. Mukaan kehittämiseen ja kehittymään pääsee Y-Kampuksen innovaatioprojekteissa ja Learning Labin kehittämisprojektien parissa. Projekteissa on oikeita asiakkaita aitojen kehittämistarpeiden kanssa. Niin Y-Kampuksella kuin Learning Labissa eri alojen opiskelijat kohtaavat. Työskentelemään pääsee monialaisissa tiimeissä yhdessä eri alojen asiantuntijoiden kanssa.

Y-Kampuksen Innovaatioprojektien ja Learning Labin edeltäjänä toimi SCIL, Smart Campus Innovation Lab. SCILissä järjestettiin kesän 2019 aikana kehittämisprojekteja, joissa todistettiin huikeita kasvutarinoita. Vuoden 2019 kesäprojekteja ja toteutusta muotoiltiin yhdessä Proakatemian osuuskunta Value Creativeen kuuluvan, koulutusvientiin keskittyvän, MindMe -tiimin kanssa. MindMe:n Mona Räsänen ja Marianne Murto myös valmensivat kesän tiimejä kymmenen viikon ajan. Lisäksi mukana oli koko kesän Eeva Haapamäki ja suunnittelutyössä Linda Kivialho MindMestä (http://www.mindmecoaching.com/contact/) arvokkaana neuvonantajana ja sparraajana.

Millaisia havaintoja kesän aikana tehtiin? Opiskelijat kuvasivat kokemuksistaan seuraavasti:

  • Projekteissa motivaatio ja työlle omistautuminen on korkealla.
  • Haasteista selviää kyllä, kun saa onnistumisen kokemuksia.
  • Minäpystyvyys lisääntyi saatujen kokemusten kautta.
  • Epämukavuusalueelle meneminen ja itsensä ylittäminen haastavat kehittymään.
  • Tiimityötaidot (vuorovaikutus- ja muut sosiaaliset taidot) kasvoivat.
  • Stressinsietokykyä löytyy, kun motivaatio on kunnossa, asia merkityksellinen ja saa onnistumisen kokemuksia sekä tiimi on tukemassa.
  • Epävarmuudensietokyky kehittyi, sillä projektityössä aikataulut muuttuvat yllättävästi, valmentajat eivät tiedä toimeksiantoa vaan se on ongittava asiakkaalta.
  • Omat palautteenantotaidot ja –työkalut kehittyvät.
  • Projektinhallintataidot kasvoivat. Esimerkkinä työtä helpottavien rakenteiden laatiminen ja käyttöönotto sekä ajanhallinta.

Opiskelijat kokivat oppineensa jopa enemmän kuin olisivat aluksi uskoneet:

”Ajattelin saavani vain kokemusta projekti/tiimityöskentelystä. Sain sen lisäksi paljon tietoa omista työskentelytavoista ja kasvoin ihmisenä. Arvokas kokemus kaiken kaikkiaan.” – Opiskelija, SCIL Kesä2019

Voimme iloisina ja ylpeinä todeta, että teemme oikeita asioita ja tähän suuntaan kannattaa edelleen jatkaa. Näin ollen meillä on ilo ilmoittaa, että kesällä 2020 pyörähtävät käyntiin uudet  kehittämisprojektit.

Kesä 2020 koostuu eri mahdollisuuksista, joihin ilmoittaudutaan erikseen. Näitä tilaisuuksia ei kannata jättää käyttämättä:

  1. Y-kampus Innovaatiohaasteet, 11.5.-19.6. https://www.y-kampus.fi/opinnot/summer-2020-innovation-challenges/
  2. Learning Lab projektit, 22.6.-31.7. https://sites.tuni.fi/learninglab-fi/kesa-2020/

Teksti: Marianne Murto ja Mona Räsänen, Mind me coaching 
Eija Syrjämäki, erikoissuunnittelija, Koulutuksen kehittämispalvelut, Learning Lab, TAMK
Kuva: Mari Pelkonen

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi