Kansainvälisen metsäpäivän teemana metsät ja koulutus

Kansainvälistä metsäpäivää vietettiin iloisissa merkeissä Tampereen ammattikorkeakoululla 21.3.2019.

Päivää on vietetty vuodesta 2013 Yhdistyneiden Kansakuntien suojeluksessa. Päivän tarkoituksena on muistuttaa metsien merkityksestä yhteiskunnalle ja yksilölle. Päivän järjestäjinä toimivat kolmannen vuoden metsätalousinsinööriopiskelijat. Tällä kertaa teemana oli metsät ja koulutus.

Tämän vuotinen metsäpäivä alkoi metsäseminaarilla, jossa kuultiin toinen toistaan mielenkiintoisempia esityksiä. Koulutusteema näkyi vahvasti puhujien esityksessä. Tilaisuuden avasi metsätalouden lehtori Eveliina Asikainen, joka kertoi lyhyesti metsäpäivän vieton historiasta TAMKissa.

Avauspuheenvuoron jälkeen vuoron sai entinen metsätalouden koulutuspäällikkö ja metsänhoitaja Aura Loikkanen, joka kertoi metsätalouden koulutuksen vaiheista TAMKissa ja ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikkaan siirtymisestä.

Aura Loikkasen esitystä oli saapunut kommentoimaan Metsä Groupin Rauman piirin piiripäällikkö ja TAMKin alumni Jari Lähde. Hän kertoi työelämän odotuksista ja näkökulmista metsäkoulutukseen sekä Metsä Groupin tarjoamista työllistymismahdollisuuksista. Lähde valmistui juuri ennen PBL-metodin käyttöönottoa.

Seuraavana vuorossa oli 4H-liiton metsäasiantuntija Sampo Juhajoki. Hänen aiheenaan oli 4H-liiton lapsiin ja nuoriin kohdistuva metsäkasvatus. Juhajoki puolestaan kuului ensimmäiseen TAMKista metsätalousinsinööriksi valmistuneeseen ryhmään, jonka opetuksessa käytettiin PBL-metodia.

Viimeisenä esiintynyt FFD:n Noora Simola käsitteli esityksessään kansainvälistä kehitysyhteistyötä metsänhoidon ja ilmastonmuutoksen näkökulmasta. FFD pyrkii erityisesti parantamaan pienviljelijöiden asemaa tarjoamalla koulutusta ja neuvontaa.

Lounastauon jälkeen päivä jatkui metsätalouden opiskelijoiden sekä biotuote- ja prosessitekniikan opiskelijoiden pitämillä ständeillä, joiden aiheet liittyivät molempien koulutusalojen keskeisiin toimijoihin ja teemoihin.

 

Teksti: Metsätalousinsinööriopiskelijat Paavo Mantere, Antti Nurminen, Petteri Järvinen, Samu Suoninen, 16IM

Kuvat: Tommi Mäkinen, 16IM

Pääkuva: Pixabay

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi