TAMKin alumnien ja sosionomiopiskelijoiden työ Tarton lasten turvakodin hyväksi kantaa hedelmää

Joululahjojen paketointia Tarton lastenkodissa. Kuvassa Tuuli Aitola, Hanna Savola, Marita Salomäki (vapaaehtoistyöntekijä) ja Helli Mäkeläinen.

Tampereen sosiaalialan oppilaitos aloitti yhteistyön virolaisen Tarton lasten turvakodin kanssa 1990-luvun alkupuolella. Lapset elämänsä valtiaiksi -projektin nimissä Pirkanmaan ammattikorkeakoulun (PIRAMK) ja sittemmin TAMKin sosiaalialan opiskelijamme ja opettajamme ovat jatkaneet ruohonjuuritason kanssakäymistä. Alun filantrooppinen auttamistyö on vuosien myötä vaihtunut erilaisiin yhteistyöprojekteihin ja opiskelijoiden oppimisprosessin tukemiseen autenttisissa oppimisympäristöissä.

Yhteistyö Tarton lasten turvakodin ja muiden virolaisten organisaatioiden, kuten Maarjamaa Hariduskolleegiumin ja Tarton vankilan sekä alumnien kanssa on opiskelijoillemme vaativaa, mutta myös antoisaa. Moniammatilliset tiimityötaidot vahvistuvat ja resilienssi kasvaa, kun opittuja tietoja pääsee soveltamaan ”elävän elämän” tilanteissa. Verkostoituminen auttaa kaikkia mukana olevia niin opiskelussa kuin työelämässä. Onpa Tarton reissujen seurauksena moni opiskelija myös löytänyt itselleen työpaikan.

TAMKin sosiaalialan alumnien vuonna 2022 perustama Tarton Lasten Turvakodin Ystävät ry. on varsinainen primus motor yhteistyön takana. Paljosta on kiittäminen yhdistyksen ahkeraa puuhamiestä, Tapio Salomäkeä, joka on eläköitynyt TAMKin lehtori. Salomäellä on vahvat kontaktit Tarttoon, onhan hän tehnyt virolaisten kanssa yhteistyötä jo huimat 30 vuotta. Yhdistys paitsi kokoaa yhteen eri sidosryhmät, myös kehittää toimintaa nykyajan tarpeita vastaavaksi.

Yhdistystoiminta huipentuu vuosittain Tarttoon tehtävään pikkujoulumatkaan, joka viime vuonna toteutettiin marraskuun lopulla. Mukana oli kuusi sosionomiopiskelijaa ja kuusi alumnia. Matkaa varten TAMKin alumnipalvelut myönsi yhdistykselle 200 euron tuen. Matkan tarkoituksena on paitsi vierailla Tarton eri yhteistyökohteissa, myös järjestää lasten turvakodin asukkaille joulujuhla lahjoineen ja pukkeineen päivineen. Tapahtuma rakentuu sosiaalipedagogisesta lähestymistavasta käsin, toista kuunnellen ja ymmärtäen.

TAMKin sosionomiopiskelija Tuuli Aitola kuvaa matkatunnelmiaan seuraavasti:

Turvakodilla saimme kunnian olla mukana heidän joulujuhlassaan. Oli mitä liikuttavinta todistaa kuinka eri ikäiset lapset vastaanottivat lahjoja joulupukilta pystymättä pidättelemään onneaan. Maarjamaassa erityisen voimakasta oli päästä askartelemaan ja dialogiin erilaisten nuorten kanssa, joidenka taustat olivat heitä selkeästi koetelleet. Turvakotia ja koulua yhdisti henkilökunnan selkeä kutsumus työhönsä.

Miehet keittiötoimissa, kuvassa Jaakko Härsilä, Jyri Mytkäniemi ja Tapio Salomäki.

Tarton Lasten Turvakodin Ystävät ry:n toiminta on alumnitoimintaa parhaimmillaan. Nykyiset opiskelijat pääsevät työskentelemään alumnien rinnalla, oppimaan heiltä ja kysymään mieltä mahdollisesti askarruttavia kysymyksiä. Alumnit taas tuovat opiskelijoille tuoretta tietoa työelämästä ja sen vaatimuksista. Verkostoitumista tapahtuu puolin ja toisin.

Näin kuvaa verkostoitumisen merkitystä matkalla mukana ollut alumni Jaakko Härsilä (sosionomi YAMK):

Hanke on ollut itselleni tärkeä ammatillinen suunnannäyttäjä vuodesta 2009, jolloin olin ensimmäistä kertaa mukana Virossa. Yksi elementti Lapset elämänsä valtiaiksi -projekteissa on ollut verkostoituminen sosiaalialan ammattilaisten kanssa. Kuvaava esimerkki verkostoitumisesta on, kun sain uudella työpaikallani ilmoittaa yksikönjohtajalle lähteväni firman aluejohtajan kanssa neljäksi päiväksi Viroon projektihommiin.

Matkalla mukana olleet TAMKin sosiaalialan alumnit ja Tapio Salomäki. Kuvassa oikealta Minna Korkeakoski, Jaakko Härsilä, Minna Jussila, Jyri Mytkäniemi ja Tapio Salomäki.

Jos ja kun pikkujoulumatka Tarttoon jälleen vuonna 2023 toteutuu, olemme TAMKin alumnipalveluissa varmasti jälleen valmiita tukemaan yhdistystä.

Tiesithän, että TAMKin tutkinto-ohjelmat ja Tamkon alaiset yhdistykset voivat anoa tukea alumnitoiminnan järjestämiseen. Maksimissaan tukea voi saada 200 euroa vuodessa. Anomukset käsitellään tapauskohtaisesti.

Kirjoittaja: Erikoissuunnittelija Kirsi Popova, TAMKin alumnitoiminta
Kuvat: Tarton lasten turvakodin ystävät ry.

 

Kommentit

Olisi tarton lastenkotiin piirrettyjä vhs kasetteja.tosin suomen kielisiä..eihän kieli ole tarkeä vaan muu sanoma…..onko käyttöä

Tuula

4.5.2023 12:43

Hei, välitän viestisi eteenpäin! t. Arja, TAMKin viestintä

Arja Hautala

4.5.2023 12:51

Moikka!
Sukunimeni on Aitola, ei Aittola, haha.

Tuuli Aitola

13.4.2023 18:49

Hei, kiitos Tuuli, sukunimesi on korjattu.

Arja Hautala

14.4.2023 07:47

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi