12.4.2024 Biokiertotaloutta edistämässä Namibiassa Onnistunut työpaja vaatii paljon suunnittelua, viestintää ja organisointia, erityisesti kun se toteutetaan toisessa maassa. Myöskään kärsivällisyydestä ei ole haittaa, kun eri kulttuurien käsitykset tapahtuman järjestämisestä kohtaavat. Tärkeää on luotettavat kumppanit ja hyvät verkostot. Osallistujien aktiivisuus ja halukkuus jakaa osaamistaan tuo projektiin asiasisältöä ja kiittävä palaute työniloa. Melkein kahden viikon intensiivinen periodi maaliskuussa Namibiassa toi kumpaakin. Hanketoiminta Kansainvälisyys
8.4.2024 ENAS Vitality Experience 2024 – Mistä meidän elinvoimaisuutemme koostuu? European Network of Academic Sports Services (ENAS) on verkosto, joka kokoaa yhteen eurooppalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen liikuntapalveluita järjestävät tahot. ENASin jäseninä on 120 korkeakoulua yli kahdestakymmenestä eri Euroopan maasta. Experience-tapahtumat ovat yleensä paljon pienempiä kuin vuosittainen ENAS-foorumitapahtuma, ja näihin osallistuu tyypillisesti noin 30 delegaattia. Näiden tapahtumien tarkoituksena on, että ne järjestetään ENAS-jäsenten toimesta ja tarjoavat mahdollisuuden jakaa hyviksi todettuja käytäntöjä muiden liikuntaedustajien kanssa. SportUni järjestää Tampereen korkeakouluyhteisön liikuntapalvelut ja Tampereen Ammattikorkeakoulu on myös ENASin jäsen. Henkilöstö Kansainvälisyys Palvelut
4.4.2024 Heittäytymisen taito ”On se hurja” oli Lapinlahden lintujen 90-luvun alussa olleen sketsihahmon hokema, kun sketsin aktiivinen hahmo oli tehnyt jotain älytöntä. Tämä hokema tuli mieleeni Huzhoussa, kun seurasin TAMKin ammattilaisten Sannan, Annukan ja Mikon suvereenia osaamista heidän esityksissään. Olivat he hurjia, ei älyttömyydessään, vaan taidoissaan ja heittäytymisessään. Henkilöstö Kansainvälisyys Koulutusvienti Myynti
18.3.2024 Palautteesta löytyy timantti Palautteen antaminen on lähes yhtä vaikeaa kuin sen vastaanottaminen. Onneksi meillä kuitenkin on lomakkeet ja järjestelmät, joilla palautetta kerätään systemaattisesti. Myytävän koulutuksen asiakkailta, opiskelijoilta, kerätään palautetta, jonka pohjalta kursseja myös kehitetään. Kansainvälisyys Koulutus Myynti Vaikuttavuus
28.12.2023 Korkeakoulutuksen reformi Etelä-Afrikassa Kolmivuotinen Erasmus+ -hanke, HERESA (Higher Education Reform Experts -South Africa), on pian päättymässä. HERESA-hankkeen tavoitteena oli perustaa Etelä-Afrikkaan korkeakoulujärjestelmän uudistukseen asiantuntijoiden verkosto tukemaan korkeakoulujen hallinnointia, strategista suunnittelua ja johtamista. Hanketoiminta Kansainvälisyys Koulutus TAMK-blogi
28.12.2023 Mihin tarpeisiin maahanmuuttaneiden valmentava koulutus vastaa? TAMKissa on aloittanut tänä vuonna kaksi maahanmuuttaneille tarkoitettua korkeakouluopintoihin valmentavaa koulutusta. Ensimmäinen koulutus toteutuu PrepProg -hankkeessa ja on englanninkielinen tähdäten B2-tason kielitaitoon. Toinen koulutus, SIMHEn rahoittama Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttaneille, on toteutukseltaan suomenkielinen ja alkoi lokakuussa 2023 (SIMHE = Supporting Immigrants in Higher Education in Finland). Koulutusten tavoitteena on kehittää kielitaitoa (englanti/suomi) akateemiselle tasolle B2 ja lisätä korkeakouluopiskelussa tarvittavia opiskeluvalmiuksia kuten digitaitoja, matematiikkaa sekä itseohjautuvuutta ja vastuullisuutta opinnoissa. Jatkuva oppiminen Kansainvälisyys TAMK-blogi Työelämä
27.12.2023 Mentorointia kansainvälisten osaajien ohjaukseen ja verkostotyöhön – KORKIT-hanke KORKIT-hankkeessa siirretään mentorointiprosessissa verkostotyön ja kansainvälisten osaajien ohjausosaamista Etelä-Pohjanmaalle. Mallina tässä toimii SIMHE-palvelun (Supporting immigrants in Higher education in Finland) mukainen korkeakouluohjaus- ja verkostomalli, jonka asiantuntija TAMK on. Aktorina toimii Etelä-Pohjanmaan opisto. Hanketoiminta Kansainvälisyys Koulutus TAMK-blogi
27.12.2023 TAMK mukana tulevaisuuden pakkausratkaisujen kehittämisessä Pakkauskehitys on tällä hetkellä kovassa muutoksessa, ja TAMKissa haluamme olla kehitystyön kärjessä. Meillä on meneillään useita pakkauksiin liittyviä hankehakuja, joihin liittyen Ulla Häggblom ja Piia Kanto vierailivat Millvisionin ja ITENEN toimipisteissä. Vierailuiden tavoitteena oli tutustua paremmin toistemme osaamisiin, mikä tehostaa yhteistyömahdollisuuksiamme. Hanketoiminta Henkilöstö Kansainvälisyys TAMK-blogi Tutkimus
27.12.2023 Valtaako digitalisaatio SportUnin liikuntapalvelut? Terveiset ENAS-foorumista Aachenista European Network of Academic Sports Services (ENAS) on verkosto, joka kokoaa yhteen eurooppalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen liikuntapalveluita järjestävät tahot. ENAS:in jäseninä on 120 korkeakoulua yli kahdestakymmenestä eri Euroopan maasta. Vuosittain järjestettävä ENAS Forum on merkittävä osa verkoston toimintaa. Foorumissa korkeakoulujen liikuntatyöntekijät kokoontuvat järjestäjäksi valittuun maahan tapaamaan toisiaan ja keskustelemaan sekä oppimaan kulloinkin valitusta ajankohtaisesta aiheesta. Tänä vuonna teemana oli ”Digitalisaation vaikutus korkeakoululiikuntaan”. Kansainvälisyys Opiskelu Palvelut TAMK-blogi Tapahtumat
27.12.2023 Kohtaa kulttuurit, rakenna luottamus: Suomi-Kenia -yhteistyö urheilukasvatuksessa TAMK ja Koitaleel Samoei University College (KSUC) Keniassa ovat tehneet yhteistyötä liikkuvuushankkeen avulla jo muutaman vuoden ajan. KSUCin tavoitteena on erikoistua urheilukasvatukseen, joka on myös yksi koko Kenian valtion strategisista kärjistä. Hanketoiminta Kansainvälisyys Koulutusvienti TAMK-blogi
27.12.2023 ERG-kokouksessa Portossa Syyskuussa oli taas se aika vuodesta, kun Erasmus Radiography Groupin (ERG) jäsenet kokoontuivat yhteen suunnittelemaan tulevaa vaihtokautta ja yhteisiä hankkeita. Hanketoiminta Kansainvälisyys Opetus TAMK-blogi Tutkimus
27.12.2023 Mihin suuntaan menet 3D-tulostus? Marraskuussa Frankfurtissa järjestetyt Formnext-messut ovat tärkein vuosittainen valmistavan teollisuuden 3D-tulostukseen keskittynyt tapahtuma, jossa globaalisti kaikki tärkeimmät alan toimijat ovat edustettuina ja lanseeraavat uusimmat tuotteensa. Messut olivat jälleen hieman isommat kuin edellisinä vuosina; yli 800 näytteilleasettajaa ja 30 000 vierailijaa. Kansainvälisyys TAMK-blogi Tapahtumat
27.12.2023 Pysymmekö perässä? Euroopan rooli tulevaisuuden datataloudessa Euroopan Unioni (EU) ei päässyt hyödyntämään kunnolla datatalouden ensimmäistä aaltoa. Esimerkiksi henkilöistä kerättyjä tietoja usein kyseenalaisestikin kaupallistavat sosiaalisen median suuryritykset ja hakukonejätit sijaitsevat Yhdysvalloissa tai Kiinassa. Samanaikaisesti huipputekniikan tieteellisen tutkimuksen laatu ja määrä ja patenttihakemusten määrä on vähentynyt Euroopassa. Hanketoiminta Kansainvälisyys TAMK-blogi Tapahtumat Tutkimus
22.12.2023 EAIE 2023 Rotterdamissa tarjosi erinomaiset puitteet kansainvälisten verkostojen vahvistamiseen Euroopan suurin kansainvälisen koulutuksen konferenssi EAIE 2023 (European Association for International Education) järjestettiin syksyllä Rotterdamissa, Hollannissa. Kyseessä oli suurin EAIE –tapahtuma koskaan, sillä mukana oli kaiken kaikkiaan 6700 osallistujaa yli 100 maasta. TAMKista konferenssiin osallistui asiantuntijoita koulutuksen ja oppimisen sekä liiketoiminnan vastuualueilta. Tapahtuman osana toteutettiin myös laaja ja vaikuttava messutapahtuma, jossa oli yli 240 näytteilleasettajaa eri puolilta maailmaa, mukaan lukien Suomen Opetushallitus Study in Finland -brändin alla. Hanketoiminta Kansainvälisyys Koulutus Koulutusvienti TAMK-blogi Tapahtumat
22.12.2023 Maakuntakorkeakoulumallin yhteistyömahdollisuuksia esiteltiin tunisialaisille korkeakoulutuksen edustajille Tunisialaiset korkeakoulutuksen edustajat vierailivat Tampereen ammattikorkeakoululla syksyllä 2023. Viikon mittainen vierailu huipentui maakuntakorkeakoulun kanssa yhteistyössä toteutettuun maakuntamatkaan, jonka tarkoituksena oli avata yritysten ja korkeakoulutuksen välistä yhteistyötä. Kansainvälisyys Maakuntakorkeakoulu TAMK-blogi
22.12.2023 Mistä syntyy yhteisöllisyyden tunne, kun täysin vieraat ihmiset kohtaavat? Yliopettaja Sanna Ruhalahti vieraili lokakuussa 2023 syksyisessä Brysselissä hankekirjoittamisen äärellä Coventryn yliopiston kansainvälisessä hubissa. Hub on yksi yliopiston kuudesta kansainvälisestä pisteestä ja se tarjosi hienot puitteet uuden hankeverkoston intensiiviselle tapaamiselle. Hankeverkoston tapaamisesen organisoinnista vastasi Haagin ammattikorkeakoulu (THUAS). Hanketoiminta Henkilöstö Kansainvälisyys TAMK-blogi Tutkimus
22.12.2023 Pitääkö meidän myydä? Korkeakoulussa työskentely antaa poikkeuksellisia mahdollisuuksia kansainvälisen yhteistyön tekemiseen niin vaihtojen, projektien kuin koulutusten muodossa. Maailmalle pääsee, jos sinne halajaa. Mutta mitä sitten, kun lentokoneen renkaat osuu maahan ja pitäisi alkaa töihin? Mitä minulta odotetaan? Pitääkö meidän myös myydä? Hanketoiminta Kansainvälisyys Koulutusvienti TAMK-blogi
15.12.2023 Manufacturing Partnership Days 2023 –tapahtumasta saatiin eväitä TAMKin valmistavan teollisuuden laboratorion, koulutusten ja hanketoiminnan kehittämiseen Suomen kilpailukyvyn kannalta ei riitä, että valmistava teollisuus pysyy mukana muun Euroopan kiihtyvässä tahdissa uusien innovaatioiden suhteen. Myös Suomessa pitää pystyä ottamaan käyttöön nopealla aikataululla valmistavan teollisuuden digitalisaatioon ja hiilineutraaliin valmistamiseen liittyviä innovaatiota ja luoda niistä kannattavaa liiketoimintaa. Hanketoiminta Kansainvälisyys Koulutus TAMK-blogi Työelämä
15.12.2023 Pysymmekö perässä? Euroopan rooli tulevaisuuden datataloudessa Euroopan ja Suomen kilpailukyvyn kannalta on äärimmäisen tärkeää, että seuraavat dataa ja tekoälyä hyödyntävät innovaatiot eivät tule pelkästään Euroopan ulkopuolelta. Hanketoiminta Kansainvälisyys TAMK-blogi Tutkimus
15.12.2023 ISONG-konferenssi 2023: Yhteistyö kansainvälisten genomihoitotyön asiantuntijoiden kanssa Osallistuimme International Society of Nurses in Genetics (ISONG) -konferenssiin, joka pidettiin Rhode Islandilla, Yhdysvalloissa 2.–5. marraskuuta 2023. Tämä oli ensimmäinen kertamme tässä globaalissa tapahtumassa, joka tarjosi laajan ja syvällisen katsauksen genomiikan tutkimukseen ja yksilölliseen lääketieteeseen. Hanketoiminta Kansainvälisyys Koulutus TAMK-blogi Tutkimus
1.12.2023 Digiverkostoitumisen työkalut vauhdittavat maahan muuttaneiden työllistymistä Lokakuussa päättynyt DigiMESH-hanke (ESR REACT-EU) sai lyhyessä ajassa aikaan näkyvää muutosta digiverkostoitumisen kentällä. Vajaa kaksi vuotta kestäneen Turun ammattikorkeakoulun ja TAMKin yhteishankkeen tuotoksina jäävät elämään muun muassa verkostoitumisen MOOC-kurssi ja Verkostoitumisen askeleet –minipeli. Hanketoiminta Kansainvälisyys TAMK-blogi Työelämä
13.11.2023 Kaksikieliset korkeakoulututkinnot – eettinen ratkaisu sote-alan työvoimapulaan? Suomen sosiaali- ja terveysalalla vallitsee vakava työvoimapula, jonka ennustetaan pahenevan edelleen lähivuosina. Ratkaisuiksi on haettu alan työehtojen ja -olojen kehittämistä, alan koulutusmäärien lisäämistä ja osaajien houkuttelua ulkomailta. Myös liiketoimintaperiaatteella järjestettäviä tilauskoulutuksia on kokeiltu. Suorarekrytoinnin tai maksullisten tilauskoulutusten sijasta ulkomaalaisten houkuttelu kaksikielisiin tutkinto-ohjelmiin Suomeen voi olla eettisempi ratkaisu. Tähän tarkoitukseen on juuri julkaistu Toiminnallisesti kaksikielinen korkeakoulutus - koulutusmalli ja keskeiset suositukset. Hanketoiminta Kansainvälisyys Koulutus Työelämä
7.11.2023 TAMK mukana monimuotoliikkuvuuden (blended mobility) kehittämisen keihäänkärjessä Vuoden 2023 alussa polkaistiin käyntiin Erasmus-rahoitteinen HIBlend-hanke, jossa on TAMKista mukana Eeva Heikkilä, Jiri Vilppola ja Henri Annala. Hankkeen muut partnerit ovat Masarykin yliopisto Tsekeistä, Academic Cooperation Association (ACA) Belgiasta, European University Foundation (EUF) Belgiasta, ja the Accreditation Organisation of the Netherlands and Flanders (NVAO) Alankomaista. Hanketoiminta Kansainvälisyys
7.11.2023 Tavoitteet saavutettu: Kansainväliset projektit menestyksekkäästi päätökseen Kansainvälisissä projekteissa toimiminen on tärkeä osa TAMKin strategiaa. TAMK koordinoi ja on partnerina mukana useassa Erasmus+ Capacity Building in Higher Education (CBHE) -projektissa. Näistä kaksi ensimmäistä TAMKin koordinoimaa projektia, EduEnvi ja DigiCare, on saatu päätökseen hyvin arvioinnein. Tässä blogitekstissä pohdimme omia kokemuksiamme projektien johtamisesta ja niiden evaluoinnista sekä hankkeiden vaikutuksista kohdemaissa. Hanketoiminta Henkilöstö Kansainvälisyys Koulutus