7.2.2024 Innovaatiot ja innovaatiojohtaminen – mistä oikein on kyse? Elämme innovaatioiden keskellä - ja tarvitsemme niitä jatkuvasti lisää. Viimeisimpien tietojen mukaan tuottavuuskehitys suomalaisissa yrityksissä on heikentynyt verrokkimaihin, Tanskaan ja Ruotsiin verrattuna. Yritysten tuottavuuden myönteisen kehittymisen tukeminen on tärkeää, sillä tuottavuuden kautta aikaansaadaan talouskasvua ja sitä kautta Suomen on mahdollisuus ylläpitää hyvinvointivaltiota (Suomi tarvitsee… 2023). Mitä kaikkea innovaatioilla tarkoitetaankaan, missä voisimme kehittyä ja millaista toimintaa kestävä innovaatiojohtaminen tarvitsee? Koulutus Tutkimus Työelämä
4.1.2024 Uusi rahoitusmalli – julkaisutoiminta palaa ammatillisille juurilleen Ammattikorkeakoulut saivat 15.12.2023 ehdotuksen uudesta rahoitusmallista (Valtioneuvosto 2023), joka tulisi olemaan voimassa 2025–2028. Rahoitusmallissa otetaan kantaa myös ammattikorkeakoulujen tuottamiin julkaisuihin ja erityisesti siihen, mille kohderyhmälle ammattikorkeakoulujen toivotaan tietoa erityisesti tuottavan ja levittävän. Hanketoiminta Henkilöstö Julkaisut TAMK-blogi Tutkimus Vaikuttavuus
27.12.2023 TAMK mukana tulevaisuuden pakkausratkaisujen kehittämisessä Pakkauskehitys on tällä hetkellä kovassa muutoksessa, ja TAMKissa haluamme olla kehitystyön kärjessä. Meillä on meneillään useita pakkauksiin liittyviä hankehakuja, joihin liittyen Ulla Häggblom ja Piia Kanto vierailivat Millvisionin ja ITENEN toimipisteissä. Vierailuiden tavoitteena oli tutustua paremmin toistemme osaamisiin, mikä tehostaa yhteistyömahdollisuuksiamme. Hanketoiminta Henkilöstö Kansainvälisyys TAMK-blogi Tutkimus
27.12.2023 ERG-kokouksessa Portossa Syyskuussa oli taas se aika vuodesta, kun Erasmus Radiography Groupin (ERG) jäsenet kokoontuivat yhteen suunnittelemaan tulevaa vaihtokautta ja yhteisiä hankkeita. Hanketoiminta Kansainvälisyys Opetus TAMK-blogi Tutkimus
27.12.2023 Pysymmekö perässä? Euroopan rooli tulevaisuuden datataloudessa Euroopan Unioni (EU) ei päässyt hyödyntämään kunnolla datatalouden ensimmäistä aaltoa. Esimerkiksi henkilöistä kerättyjä tietoja usein kyseenalaisestikin kaupallistavat sosiaalisen median suuryritykset ja hakukonejätit sijaitsevat Yhdysvalloissa tai Kiinassa. Samanaikaisesti huipputekniikan tieteellisen tutkimuksen laatu ja määrä ja patenttihakemusten määrä on vähentynyt Euroopassa. Hanketoiminta Kansainvälisyys TAMK-blogi Tapahtumat Tutkimus
27.12.2023 Dramaturgian ja tarinankerronnan työkaluja voi soveltaa purettaessa minkä tahansa työyhteisön arjen problematiikkaa Elokuvat, työyhteisö ja kokemukset kohtaavat toisensa tarinoiden maailmassa. Kestävä aivoterveys -hankkeen tilaamissa hoitoalan työpajoissa huhti- ja toukokuussa 2023 kokeiltiin sitä, miten elokuvat tarjoavat uusia oivalluksia omaan kotiarkeen ja hoitoalan esimiestyöhön. Työpajat perustuivat Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston aikaisemmin toteuttamaan DRAMA-hankkeeseen. Sen tavoitteena oli luoda työyhteisössä sytykkeitä elokuvien kuvitteellisista tilanteista oikean elämän tilanteiden käsittelyn avuksi. Hanketoiminta TAMK-blogi Tutkimus Työelämä
27.12.2023 Korkeakouluyhteisön ja Pirkanmaan hyvinvointialueen yhteistyöohjelmaa rakentamassa Pirkanmaan hyvinvointialue aloitti toimintansa 1.1.2023 sote-uudistuksen myötä. Hyvinvointialueen vastuusta alueensa sosiaali- ja terveydenhuollon TKIO-toiminnasta sekä yhteistyöstä korkeakoulujen ja oppilaitosten kanssa on säädetty lailla. Korkeakouluyhteisö on luonnollisesti hyvinvointialueen keskeinen kumppani vahvalla monitieteisyydellään ja osaamisellaan. Yhteistyön vahvistamiseksi ja konkreettiseksi ohjaavaksi asiakirjaksi on Tampereen korkeakouluyhteisön ja hyvinvointialueen välille laadittu valtuustokausittain tehtävä yhteistyöohjelma tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja osaamistoiminnan (TKIO) alueelle. Yhteistyöohjelman laatiminen toteutettiin yhteistyössä hyvinvointialueen, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston edustajien kesken. TAMK-blogi Tutkimus Vaikuttavuus
22.12.2023 Mistä syntyy yhteisöllisyyden tunne, kun täysin vieraat ihmiset kohtaavat? Yliopettaja Sanna Ruhalahti vieraili lokakuussa 2023 syksyisessä Brysselissä hankekirjoittamisen äärellä Coventryn yliopiston kansainvälisessä hubissa. Hub on yksi yliopiston kuudesta kansainvälisestä pisteestä ja se tarjosi hienot puitteet uuden hankeverkoston intensiiviselle tapaamiselle. Hankeverkoston tapaamisesen organisoinnista vastasi Haagin ammattikorkeakoulu (THUAS). Hanketoiminta Henkilöstö Kansainvälisyys TAMK-blogi Tutkimus
15.12.2023 Pysymmekö perässä? Euroopan rooli tulevaisuuden datataloudessa Euroopan ja Suomen kilpailukyvyn kannalta on äärimmäisen tärkeää, että seuraavat dataa ja tekoälyä hyödyntävät innovaatiot eivät tule pelkästään Euroopan ulkopuolelta. Hanketoiminta Kansainvälisyys TAMK-blogi Tutkimus
15.12.2023 ISONG-konferenssi 2023: Yhteistyö kansainvälisten genomihoitotyön asiantuntijoiden kanssa Osallistuimme International Society of Nurses in Genetics (ISONG) -konferenssiin, joka pidettiin Rhode Islandilla, Yhdysvalloissa 2.–5. marraskuuta 2023. Tämä oli ensimmäinen kertamme tässä globaalissa tapahtumassa, joka tarjosi laajan ja syvällisen katsauksen genomiikan tutkimukseen ja yksilölliseen lääketieteeseen. Hanketoiminta Kansainvälisyys Koulutus TAMK-blogi Tutkimus
4.10.2023 Kuitukangastuotteiden kierrätettävyys paremmaksi nuorten kuluttajien avulla SUSTAFIT on tutkimusprojekti, jossa tutkimuksen keinoin parannetaan suomalaisen kuitukankaisiin liittyvän teollisuuden kilpailukykyä ja laajennetaan sen mahdollisuuksia nopeasti kasvavilla kestävien kuitukankaiden markkinoilla. Projekti käsittelee kuitukankaiden kestävyyttä eri näkökulmista ja pyrkii parantamaan tarkoituksenmukaista laatua ja kustannustehokkuutta sekä lisäämään sovellusalueita nykyistä kestävämmille ratkaisuille. Tavoitteena on lisätä kestävien ja tarkoituksenmukaisten kuitukankaiden markkinaosuutta ja edistää uusia kasvumahdollisuuksia. Koulutus Opiskelu Tutkimus
3.10.2023 Virtuaalimatkailun kehittämishankkeen tuloksia ja pohdintaa TAMKin VIRMA-hanke päättyi elokuun lopussa. Hanke sparrasi kymmeniä yrityksiä ja kohtasi satoja matkailualalla työskenteleviä. Voidaan todeta, että hanke onnistui jopa yli odotusten ja antoi siihen osallistuneille arvokasta tietoa sekä kokemusta virtuaalimatkailusta ja sen parissa työskentelystä. Tutkimus Työelämä
28.8.2023 Aivorauhaa ammatilliseen arkeen! Aivorauhasta hyvinvointia -tutkimushankkeen (2022–2023) tavoitteena on selvittää ammatillisen koulutuksen henkilöstön kognitiivisen kuormituksen tilaa ja mahdollistaa osallistujia löytämään ratkaisuja kuormituksensa tasaamiseen. Näitä kokemuksia kerättiin syksyn 2022 ja kevään 2023 aikana työpajoissa sekä seurannan avulla Tampereen seudun ammattiopisto Tredun ja Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sataedun opetus-, ohjaus- ja tukipalveluhenkilöstöltä. Hanketoiminta Tutkimus
25.8.2023 Työelämä muuttuu 1: Onko työntekomme pelkkää näytelmää? Onko jollakulla vielä mielessä ideaali työelämästä, jossa töitä saa tehdä yksin? Aivorauhasta hyvinvointia -tutkimusprojektissamme heitetty kysymys kirvoitti ajattelemaan, millaista on työelämä ja mikä ideaalia työntekemistä häiritsee. Mihin tarvitaan yhteisöä, tiloja, kalenterointia ja rennon näköistä oleskelua? Niistäkö on kehittynyt versio nykytyöelämästä tehty? Tutkimus Työelämä
22.6.2023 Eurooppalainen EARMA luotsaa TKI-ammattilaisia kohti tulevaa Prahan suuren kongressikeskuksen aulatiloissa kaikui vilkas puheensorina, kun lähes 1400 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio (TKI) -ammattilaista ympäri Euroopan oli kokoontunut verkottumaan, oppimaan uutta ja vaihtamaan ajatuksia EARMAn vuosittain järjestämään alan konferenssiin. EARMA (European Association of Research Managers and Administrators) on TKI-asiantuntijoiden yhdistys, jonka tavoitteena on alan asiantuntijuuden verkottaminen ja vahvistaminen sekä toimijoiden ammattikunnan profiloiminen. Kansainvälisyys Tutkimus
21.6.2023 SUSTAFIT-tutkimushanke esillä kansainvälisessä myyntikonferenssissa Kuitukankaisiin keskittyvä Business Finlandin rahoittama SUSTAFIT-tutkimushanke edistää kestävien kuitukankaiden kehitystyötä ja uusien kuitukangasinnovaatioiden kansainvälistä kasvua markkinoinnin ja myynnin kautta. Minulla on ollut mahdollisuus perehtyä hankkeessa tarkemmin kestävyyden markkinointiin ja myyntiin B2B-asiakasympäristöissä. Hanketoiminta Tutkimus
8.6.2023 Kuluttajat haluavat selkeämpiä lajitteluohjeita take away -pakkauksiin Kotiin tilatun ruoan menekki kasvoi pandemian aikana. Ruoan tilaamisesta on tullut monelle arkipäivää. Kuluttajille voi kuitenkin olla epäselvää, miten take away -pakkaukset tulisi lajitella. Hanketoiminta Tutkimus
31.5.2023 Silta-kampuksella askeltaen – TUVA-pedagoginen näkökulma Silta-kampus on syksyllä 2022 Nokialle valmistunut yhteinen koulurakennus, jossa toimii sekä ammatillinen että Nokian lukiokoulutus ja yksi perusopetuksen intensiivisen tuen luokka. Jo kampuksen suunnitteluvaiheessa painotettiin yhteisöllisen toimintakulttuurin rakentamista. Sen kehittämiseen haettiin ESR-rahoitus Kampus 3 -hankkeelle. Ammatillisen koulutuksen alaisuudessa toimii myös tutkintoon valmentava TUVA-koulutus, jossa valmentaudutaan toisen asteen koulutukseen. (Jussila 2022). Hanketoiminta Opetus Tutkimus
23.5.2023 Virtuaalimatkailu – lisätuloa liiketoimintaan Tampereen ammattikorkeakoulun koordinoimassa Virtuaalimatkailu-hankkeessa (VIRMA) paneuduttiin auttamaan Pirkanmaan alueen matkailuyrityksiä virtuaalisten matkailutuotteiden innovoinnissa, suunnittelussa ja lanseerauksessa. Hankkeen aikana saatiin tuloksena muutama kaupallistettu tuote markkinoille ja useita aihioita, joista voidaan jatkossa kehittää myytäviä tuotteita. Hanketoiminta Opetus Tutkimus
15.5.2023 Kartonkikuppien lajittelutempaus ’tuuppasi’ lajittelemaan RUOKO-hankkeessa tehtiin kartonkikuppien lajittelutempaus, joka aloitettiin Tampereen ammattikorkeakoulun TAMK-konferenssipäivänä helmikuussa 2023. Lajitteluastiat sijoitettiin eri puolille pääkampusta. Seitsemän viikon kokeilujakson jälkeen voimme todeta, että kokeilu lisäsi kartonkikuppien oikein lajittelua, mutta lajitteluasioissa on kuitenkin vielä monilla opittavaa. Hanketoiminta Tutkimus
8.5.2023 AI että tekee hyvää! Tekoälysovellukset johtamisen tukena Visionäärit ovat jo useamman vuoden ajan puhuneet siitä, kuinka tekoäly (AI, eng. artificial intelligence) tulee mullistamaan tapamme tehdä työtä. Viimeistään viime vuonna julkaistu ChatGPT-tekoälychatbot (OpenAi, 2023) herätti suuren yleisön mielenkiinnon aiheeseen. Lisäksi se konkretisoi AI:n tarjoamia mahdollisuuksia myös ihan tavallisille teknologian kuluttajille kuten eri alojen työntekijöille, yrittäjille ja opiskelijoille. Hanketoiminta Tutkimus
28.4.2023 ”Kun tänään lähden…” ”Kun tänään lähden…” laulaa Suurlähettiläät vuoden 1993 hitissään. 90-lukua vielä elettiin, kun 1.8.1999 tulin TAMKiin uutena lehtorina Environmental Management -ohjelman opettajaksi. Ammattikorkeakoulut olivat vielä uusia ja hakivat paikkaansa korkeakoulukentässä. Henkilöstö Tutkimus
20.4.2023 BRIDGE-hankkeessa ratkotaan kestävän kehityksen tavoitteita digitaalisten työkalujen avulla Tampereen ammattikorkeakoulu on mukana kansainvälisessä BRIDGE-hankkeessa. Keski-Ruotsin yliopiston vetämässä hankkeessa luodaan digitaalinen toimintamalli. Malli auttaa korkeakouluja ja ympäröivää ekosysteemiä ratkomaan yhdessä EU:n ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteita (UM 2023). Hanketoiminta Kansainvälisyys Tutkimus
14.4.2023 Vanuva-hanke osallisuutta vahvistamassa “Mukana ryhmässä ollut porukka oli sellainen, jonka kanssa tuntui hyvältä ja luontevalta keskustella aiheesta kuin aiheesta.” Vanuva-hanke tukee nuoria pirkanmaalaisia vanhempia vanhemmuudessa ja osallisuudessa yhteiskuntaan. Hanketoiminta Tutkimus