ERG-kokouksessa Portossa

Porton kaupungin maisemia Portugalissa.

Syyskuussa oli taas se aika vuodesta, kun Erasmus Radiography Groupin (ERG) jäsenet kokoontuivat yhteen suunnittelemaan tulevaa vaihtokautta ja yhteisiä hankkeita.

Tänä vuonna Politécnico do Porto, Escola Superior de Saúde isännöi ERG-tapaamista Portugalissa.  Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, sillä Porto järjesti tapaamisen myös vuonna 2014, jolloin TAMK varsinaisesti hyväksyttiin ryhmän jäseneksi.

Mukana kokouksessa oli edustajia Suomen ja Portugalin lisäksi Ruotsista, Norjasta, Hollannista, Italiasta, Sloveniasta, Iso-Britanniasta, Irlannista, Maltalta, Itävallasta, Kreikasta ja Belgiasta, josta mukana Odiseen koulun lisäksi oli jäsenyyttä havitteleva Belgian ranskankielisellä alueella röntgenhoitajia kouluttava Haute Ecole de la Province de Liège.

ERG-matkaani yhdistyi tänä vuonna myös hanketyöskentelyä. Yhdessä röntgenhoitajakoulutuksen isotooppialueen vastaavan opettajan Pedro Costan kanssa työstimme parin päivän ajan FORCE-hankkeen isotooppi-caseja julkaisukuntoon ennen varsinaisen ERG-tapaamisen alkua. Pääsin Pedron kanssa tutustumaan myös koulun isotooppiopetustiloihin (kuvassa).  Koko hankeen projektipäällikkö Kate Matthews puolestaan esitteli hanketta yleisesti muille ERG-osallistujille.  Vaikka FORCE käynnistyi ERG-yhteistyöstä, vain osa ryhmään kuuluvista korkeakouluista lähti mukaan hanketyöskentelyyn.

Röntgenlaite

ERG-vaihdon kesto on noin kolme kuukautta, josta osa toteutetaan potilastyössä. Opiskelijat ovat toisen korkeakoulun kautta kliinisessä harjoittelussa joko sairaaloissa tai yksityisissä kuvantamis- tai sädehoitoyksiköissä. Eri kohteissa kliinisen harjoittelun määrä vaihtelee muutamasta päivästä yli 10 viikkoon. Kokouksen yhtenä teemana oli vaihto-opiskelijoiden vakuutukset. Tarkasteltavana oli sekä lähtevien että vastaanottavien korkeakoulujen vakuutusturva opiskelijoille. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että opiskelijalla pitää olla vaihtoon lähtiessään henkilökohtainen matkavakuutus, joka sisältää matkatavarat ja rahat sekä matkasairaudet, tapaturmat ja esimerkiksi ensiapukulut (ambulanssi jne.). Lisäksi pitää olla vastuuvakuutus, jos esimerkiksi sairaalassa sattuu jotain, mikä aiheuttaa joko materiaalivahinkoja tai potilasvahingon. Maltan osallistujat korostivat, että opiskelijalla pitää olla sekä ammatillinen että henkilökohtainen vastuuvakuutus. Saimme kotitehtäväksi selvittää, millainen vakuutusturva meiltä lähtevillä opiskelijoilla on ja millainen niillä meille tulevilla opiskelijoilla, jotka lähtevät kliiniseen harjoitteluun TAMKin järjestämään harjoittelupaikkaan. Tässä onkin sopiva kotitehtävä seuraavaa kokousta varten.

ERG-kokoukseen on yhdistetty aina myös jokin yhteisöllinen osuus, jossa pääsemme keskustelemaan muistakin kuin vaihtoon tai hankkeisiin liittyvistä asioita. Toki illalliskeskustelut tahtovat aina lipsahtaa ammatillisiin asioihin. Oma pöytäseurueeni käsitteli pitkästi sitä, miten eri maissa miespuoliset röntgenhoitajat ja röntgenhoitajaopiskelijat pääsevät tekemään mammografiatutkimuksia. Kukaan seurueeni miespuolisista osallistujista ei ollut milloinkaan kuvannut mammografiapotilasta. Se ei ollut kuulunut heillä koulutukseen, sillä vain naiset kuvaavat mammografiapotilaita. Pääsin kertomaan ylpeyttä äänessäni, että Suomessa ollaan tässä asiassa aivan tasavertaisia.

ERG-kokouksen päätteeksi ”presidentti” Miquel Saudé jätti tehtävänsä. Hänen tilalleen nousi kaksi vuotta varahenkilönä toiminut Belgian Odiseen Robin Decoster. Varahenkilöksi puolestaan valittiin Ruotsin Lundista Jenny Gårdling. Taas meillä on toimiva johto, jonka avustuksella on hyvä tehdä yhteistyötä. Kokous päätettiin tervehdyksiin: ”Tapaamiseen Belfastissa syyskuussa 2024”.

Teksti ja kuvat: Tiina Säilä, Röntgenhoitajantutkinto-ohjelman tutkintovastaava
Lehtori, Opinto-ohjaaja (BIO, FYS, RH, SOS, VETO), TtM, HM

 

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi