SOTE-alan pienyrittäjien työhyvinvointi - millä keinoilla paremmaksi?

Kuvituskuva

Lähdimme mukaan ESR:n rahoittamaan valtakunnalliseen Kemusote-hankkeeseen. Hankkeen yhtenä tavoitteena on vahvistaa kevytyrittäjien ja yhteiskunnallisten yritysten toimintaedellytyksiä, muutoskyvykkyyttä ja työhyvinvointia sekä työurien pidentämistä sote-alalla. Tampereen ammattikorkeakoulu vastaa osatoteuttajana tästä tavoitteesta. Tarkoituksena on tuottaa kevytyrittäjien ja työterveyshuollon edustajien kanssa ratkaisuja, joiden avulla edistetään sote-alalla työskentelevien kevytyrittäjien työhyvinvointia ja työn tuottavuutta.

Yhdessä kehitettävien ratkaisujen toivotaan muun muassa edistävän hyvää työilmapiiriä, tiedon kulkua ja organisaation oppimista.

Työpajatyöskentelyllä on tarkoitus tuottaa uusia palvelumalleja. Palvelumallien avulla on mahdollisuus lisätä sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan yrittäjien ja työntekijöiden erilaisten ja vaihtuvien työympäristöjen turvallisuutta, edistää työntekijöiden terveyttä sekä työ- ja toimintakykyä.

Työpajatyöskentely kuulosti innostavalta tavalta työstää tärkeää ja mielenkiintoista aihetta eteenpäin. Ehkäpä siitä saisi myös yhden työskentelykeinon lisää omaan työkalupakkiin tulevaisuuden varalle. Työpajaan innosti mukaan mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin, toimijoihin, yrittäjiin ja verkostoitua. Yksi ryhmämme jäsen on toiminut pitkään työterveyshuollossa. Hän oli kiinnostunut keskustelemaan työpajassa siitä, mitä uusia ideoita voi syntyä yrittäjien ja pienyritysten työterveyshuollon kehittämiseen.

Yrittäjä tarvitsee tukea

Parhaat ratkaisut ja ideat saadaan aikaan yhdessä kehittämällä ja kuuntelemalla toinen toistamme eri näkökulmista.

Ensimmäisessä työpajassa keskityimme työhyvinvointiin liittyviin haasteisiin, niiden ratkaisemiseen ja työterveyshuollon yrittäjäasiakkaiden palvelutarpeiden yhteensovittamiseen. Toteutimme työpajatyöskentelyn virtuaalisesti, joka mahdollisti osallistumisen korona-aikana.  Kuvitteellisten yrittäjätarinoiden pohtiminen pienryhmissä oli antoisaa. Mielenkiintoiseen aiheeseen tuli uusia näkökantoja. MURAL-työpöytä oli kokemuksena uusi ja oikein antoisa ja monipuolinen työskentelyalusta. Tätä haluamme hyödyntää joskus itsekin!  MURAL on maksullinen sovellus virtuaalisen yhteistyön tekemiseen ja sen avulla asioita voidaan jäsentää ja ratkaista virtuaalisesti.

Kuvituskuva
Esimerkki MURAL-työpöydästä

Työpajassa osallistettiin jokaista osallistujaa. Fasilitaattori oli loistava! Oli kiva kuulla erilaisia näkökulmia hankkeen edustajilta, yrittäjiltä ja työterveyshuollon palveluntuottajilta. Pääsimme pureutumaan yrittäjän työterveyshuollon haasteisiin ja ytimeen. Tukea tarvitaan, mutta miten yrittäjän työterveyshuollon kustannuksia voitaisiin tukea nykyistä enemmän, jotta taataan työkyvyn tukeminen yrittäjän koko uran ajan. Työpajatyöskentely auttoi meitä sitoutumaan hanketoimintaan ja vahvistamaan me-henkeä.

Tukiverkot tarpeen myös yrittäjälle

Monella pienyrittäjällä työterveyshuolto ja itsestä huolehtiminen on puutteellista. Tukiverkot puuttuvat tai niitä on vain vähän. Miten käy, jos yrittäjä sairastuu? Entä jaksaako yrittäjä työtään eläkkeeseen asti? Pienyrittäjien työterveyshuollossa on paljon kehittämisen kohtia. SOTE-alan pienyrittäjät huolehtivat muista, mutta kuka huolehtisi heistä. Työpaja pysähdytti pohtimaan myös yrittäjän arkea. Yrittäjä tarvitsee taloudellisen tukipaketin, jolla voisi kustantaa osan työterveyshuollon palveluista.

Työterveyshuollossa voisi toimia esimerkiksi yrittäjille suunnattu huolilinja etävastaanottona puhelin- tai chat-yhteydellä, jossa on käytettävissä työterveyshoitajan etäpalvelut. Näin yrittäjä saisi edullisesti kiireapua suoraan työpaikaltaan. Työterveyshuollon järjestäminen on yrittäjälle vapaaehtoista. Työterveyshuollon kustannukset tuntuvat liian korkealta verrattaessa palvelun sisältöön, jonka vuoksi työterveyshuolto jätetään ottamatta ja haluttujen terveyspalvelujen saaminen turvataan muulla tavalla.

Seuraava työpaja järjestetään lokakuussa, jossa lähdemme mukaan tuottamaan työterveyshuoltoon erilaisia palvelumalleja ensimmäisen työpajan tuotosten pohjalta.

Havainnekuva työpajatyöskentelystä
Kuvassa esimerkki yrittäjätarinan pohdinnasta

Lue lisää Kemusote-hankkeen nettisivulta

Teksti: Sirpa Salin, yliopettaja, gerontologinen hoitotyö sekä TAMKin sosiaali- ja terveysalan johtamisen YAMK-opiskelijat Pia Ojalahti-Diallo, Hanna Peltoniemi, Marika Nuutinen, Heli Renko ja Annika Roslund,

Pääkuva: Essi Kannelkoski

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi