Harjoituksen tavoitteena oli kehittää opiskelijoiden ammatillisia vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja. Metsäalan asiantuntijan työssä tarvitaan oman alan osaamisen lisäksi kykyä kohdata asiakas, kuunnella hänen tarpeitaan ja perustella erilaisia vaihtoehtoja ymmärrettävästi. Mahdollisimman aito toimintaympäristö tuo tilanteeseen uuden ulottuvuuden, vaikka näitä taitoja voidaan harjoitella luokkahuoneessakin. Ajatus harjoituksen toteuttamisesta metsässä syntyi Liikkuva opiskelu -hankkeen innoittamana, mutta sitä tuki myös oma kokemukseni siitä, miten ammatillisia vuorovaikutustilanteita kannattaa ylipäätään harjoitella.
Opiskelijat valmistautuivat metsänomistajan kohtaamisharjoitukseen kolmen hengen ryhmissä. He saivat etukäteen tietoja tietystä metsätilasta, jonka omistaja haluaisi saada metsästään tuloja tai ylipäätään metsänhoito-ohjeita. Ryhmien tehtävänä oli perehtyä tiettyyn tilanteeseen ja valmistautua neuvomaan metsänomistajaa mahdollisimman hyvin. Neuvontatilanne toteutettiin syksyisessä Kaupin metsässä, jossa minä opettajana esitin metsänomistajaa. Jokaisella ryhmällä oli noin puoli tuntia aikaa neuvoa metsänomistajaa. Tämä tarkoitti tietysti myös sitä, että vietin opettajana parina päivänä puoli työpäivää aurinkoisessa metsässä – sekin on laskettava työpäivän iloihin!
Harjoituksen aikana kuljimme metsässä, tarkastelimme ympäristöä ja keskustelimme siitä, mitä näimme. Opiskelijat toimivat asiantuntijoina, ja heidän vastuullaan oli viedä kysymyksin ja kommentein keskustelua eteenpäin. Metsänomistajana kysyin paitsi suunnittelemiani asioita myös tilanteessa mieleeni juolahtavia kysymyksiä metsästä ja pyrin tarttumaan heidän esiin nostamiinsa näkökulmiin. Opiskelijat vastasivat oman asiantuntemuksensa ja näkemyksensä perusteella. Ympäröivä metsä tarjosi jatkuvasti uusia havaintoja ja keskustelunaiheita, vaikka heillä toki olikin tietty metsätila ja tietyt kuviot, joiden toimenpiteistä keskustelimme.
Metsässä järjestetyssä harjoituksessa korostuivat kuuntelemisen, kysymisen, perustelemisen ja keskustelun ohjaamisen taidot. Liikkuminen puolestaan oli luonteva osa tilannetta: kävelimme metsässä samalla, kun käsittelimme opintojakson keskeistä sisältöä: vuorovaikutustaitoja. Harjoitus poikkesi näin selvästi perinteisestä luokkahuoneessa pidettävästä harjoituksesta. Opiskelijoiden piti soveltaa osaamistaan ja suunnittelemiaan kommentteja keskustelun edetessä, he eivät vain esitelleet etukäteen valmistelemiaan ajatuksiaan.
Opiskelijat suhtautuivat harjoitukseen erittäin myönteisesti. Konkreettinen neuvontatilanne aidossa ympäristössä tarjosi erilaisen tavan harjoitella vuorovaikutustaitoja kuin vastaavan esityksen pitäminen luokkahuoneessa. Opettajan näkökulmasta oli kiinnostavaa seurata, miten opiskelijat ottivat vastuuta keskustelun etenemisestä ja toimivat asiantuntijoina tilanteessa, jossa kaikkea ei voinut ennakoida.
Liikkuvan opiskelun toteuttaminen ei ollenkaan välttämättä edellytä suuria muutoksia opetuksen sisältöihin tai kokonaan uusien tehtävien suunnittelua. Joskus riittää, että jo olemassa olevaa harjoitusta tarkastellaan uudesta näkökulmasta ja pohditaan, miten sen voisi toteuttaa liikkumista hyödyntäen. Metsäalan opiskelijoille metsä oli tietenkin erittäin luonteva oppimisympäristö.
Tässä harjoituksessa liikkuminen oli osa itse oppimistilannetta, liikkeen ei tarvitse siis katkaista opetusta tai olla irrallinen osa muunlaisen opetuksen keskellä. Tässä toteutuivat sekä opintojakson ammatilliset tavoitteet että Liikkuva opiskelu -hankkeen ajatus liikkumisen lisäämisestä opiskelupäivään.
Teksti
Lotta Markkula
suomen kielen ja viestinnän lehtori
Kielten ja viestinnän tiimi
Pedagogiset ratkaisut ja kulttuuri
Liikkuva opiskelu -hanke
Kommentit