TAMK Ruandassa – digiloikka tukee kansainvälistä yhteistyötä

Team Finland -delegaatio messuständillä. Kirjoittaja Nina Kärki kuvassa vasemmalla.

Tampereen ammattikorkeakoulu osallistui osana Finnpartnershipin delegaatiota eLearning Africa -konferenssiin ja messuille Ruandan Kigalissa 10. –13.5.2022. TAMK on jättänyt yhdessä University of Rwandan ja Yrkeshögskolan Novia kanssa myös Team Finland Knowledge -rahoitushakemuksen. Matkan tarkoituksena oli luoda kontakteja ja pohjustaa yhteistyötä paikallisen yliopiston kanssa sekä tavoittaa uusia yhteistyökumppaneita Afrikasta.

Ruanda on 12 miljoonan asukkaan sisämaavaltio itäisessä Afrikassa, jonka lähihistoriaa sanelee kansanmurhan (1994) jälkeinen kehityksen aika. Rankkaan lähihistoriaansa nähden Ruanda on selviytynyt hyvin, myös kansainvälisillä mittareilla. Turvallisuustilanne on suhteellisen vakaa, pääkaupunki Kigali on siisti ja organisoitunut, koronatestit otetaan tarkasti jokaiselta tulijalta, internet toimii koko maassa kuidulla ja jopa muovipussien tuonti maahan on kielletty sakon uhalla. Talous kasvaa, vaikka maa onkin yhä kovin riippuvainen kansainvälisen yhteisön tuesta.

Matkan aikana tehtiin yhteistyövierailu University of Rwandan College of Science and Technologylla. Tiedekunnan yhdellä rakennuksella on hauska nimi “Einstein Block”, jolla lempeästi kuvataan toiveita, joita uusille opiskelijoille asetetaan. Tiedekunnasta valmistuu tällä hetkellä ICT-alan osaajia, luonnontieteilijöitä, arkkitehtejä, kaivos- ja geologian alojen asiantuntijoita, sekä insinöörejä rakennus- kone- ja sähköpuolelta. Dr. Alpohnse Nkurunziza johtaa Center of Excellence in Transport and Logistics’ia ja tekee yhteistyötä maan infrastruktuuriministeriön kanssa. Ruandassa on pula liikenteen alojen insinööreistä ja edellä mainitun keskuksen yksi tärkeimmistä tehtävistä olisi saada ratkottua tätä ongelmaa. Ruandan hallituksella on kunnianhimoinen tavoite tehdä Ruandasta Afrikan liikenteen ja logistiikan keskus.

Yhteistyötä rakennetaan

TAMK pyrkii vastaamaan näihin haasteisiin ja hakemaan samalla laaja-alaista ja pitkäaikaista yhteistyötä yliopiston kanssa. TAMKin osaaminen, esimerkiksi logistiikka- ja ajoneuvoaloilla tukee hienosti Center of Excellencen kehitystä. Yhteistyötä rakennetaan erityisesti opetussuunnitelman kehittämisen osalta ja tässä huomioidaan nykyaikaiset älykkään liikkumisen ja pedagogiikan ratkaisut. Yhteistyö University of Rwandan kanssa sai alkunsa FAPI-verkoston seminaarissa, pandemian aikana, täysin sähköisesti – ja ensimmäinen tapaaminen oli nyt rahoitushakemuksen jälkeen. Tässä on hieno esimerkki siitä, kuinka suhteita voidaan luoda ja asioita edistää myös sähköisessä maailmassa.

Konferenssi toi kontakteja

eLearning Africa -konferenssiin osallistui noin tuhat koulutuksen ja pedagogiikan osaajaa. Vuosittainen konferenssi järjestetään vuorotellen Afrikan eri maissa ja se toimii tapaamispaikkana myös alueen ICT- ja koulutusalan ministereille. Konferenssin yhteydessä järjestetään messut, joilla palveluntarjoajat tarjoavat alan osaamista. TAMK, muiden suomalaisten organisaatioiden kanssa, osallistui Finnpartnershipin Team Finland -osastolla messuille ja tarjosi aktiivisesti mm. opettajankoulutusta afrikkalaisille partnereille. Messuilta saadut lukuisat kontaktit otetaan tarkkaan tarkasteluun ja jaetaan TAMKissa mahdollisten tulevien kumppaneiden yhteistyötoiveiden mukaisesti, maanosatiimin asiantuntijuutta hyväksi käyttäen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tutkimus-, kehitys-, ja innovaatiohankkeet sekä selkeät koulutuspalvelutoiveet valikoidaan ulkoisen rahoituksen eri tiimeihin ja yhteistyötä jatketaan tiimien kautta. Tulokset nähdään joskus pian, joskus vasta vuosien päästä.

Kuhinaa Suomen messuständin edessä

Afrikan väestö on nuorta, samoin Ruandan. Koulutukseen panostetaan ja pandemian pakottama digiloikka on todellisuutta myös Ruandassa. Verkko-opiskelun kehittyminen avaa monenlaisia mahdollisuuksia valtavalle Afrikan mantereen väestölle, joka nyt on uudella tavalla online-koulutusten äärellä. TAMK tahtoo olla osa tätä kehitystä ja jakaa tunnettua, laadukasta, suomalaista osaamista myös Afrikkaan.

University of Rwandan kampusaluetta

Teksti ja kuvat: Nina Kärki, Customer Relationship Manager, Africa Global Education, TAMK

 

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi