ICT-alan verkostoitumistapahtumassa alan yritykset ja alalle suuntaavat opiskelijat ja valmistuneet loivat kontakteja

Verkostoituminen on ensiarvoisen tärkeää työllistymisen kannalta. Työelämäverkostoja on tärkeä saada jo opiskelujen aikana. Tarvitaan foorumeja, joissa työnantajat sekä alalla työskentelevät ja sinne aikovat voivat jakaa kontakteja ja vinkkejä työllistymiseen.

Verkostoitumistapahtuma valmistuneille ja opiskelijoille sekä työnantajille Paidiassa

Tampereen korkeakouluyhteisö sekä Tampereen työllisyys- ja kasvupalvelut ovat tiivistäneet yhteistyötään kuluneen vuoden aikana korkeakoulutetun entistä paremman työllistymisen edistämiseksi. Yhdessä on todettu, että työllistyminen tapahtuu verkostojen kautta ja tästä lähti liikkeelle idea yhteisestä verkostoitumistapahtumasta. ICT-alan verkostoitumistapahtuma toteutettiin Nokia Arenan Paidia -tilassa marraskuussa. Tapahtumaan kutsuttiin alan opiskelijoita sekä alalle hakevia valmistuneita. Työelämän edustajina mukana olivat Solita, Greener Gras, Atostek ja Triuvare.

Tapahtumassa kuultiin mukana olleiden yritysten toiminnasta ja rekrytointitarpeista sekä jaettiin mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten yritykseen on päädytty töihin ja mitä asioita työntekijät erityisesti arvostavat työpaikassaan. Tilaisuuden kutsun yhteydessä osallistujille lähetettiin kysely samaiseen aiheeseen liittyen. Työnantajat halusivat kerätä opiskelijoilta ja valmistuneilta tietoa siitä, millainen työpaikka kiinnostaa alalle aikovia ja mitä asioita työpaikalta ja työnantajalta toivotaan.

Pienemmässä tapahtumassa keskustelu mahdollistui

Osallistujia tapahtumassa oli noin 40 ja työnantajien edustajat kävivät ständeillään vilkasta keskustelua alalle suuntaavien kanssa. Kerätyn palautteen perusteella osallistujat kokivat, että rajattu osallistujamäärä mahdollisti paremmin kontaktin ottamisen ja keskustelun. Verkostoitumistilaisuudessa ylitettiin kynnyksiä lähestyä työnantajaa ja tuoda esiin omaa osaamistaan. Samanlaisia tapahtumia toivottiin lisää.

TAMKin Urapalvelut ja Tampereen kaupungin työllisyyspalvelut auttavat työllistymiseen liittyvissä asioissa

Tilaisuudessa mukana olivat myös TAMKin Urapalvelut ja Tampereen työllisyyspalveluiden yrityskoordinaattorit. Urapalveluista saa monipuolisesti apua työllistymiseen ja uraan liittyviin asioihin aina harjoittelupaikkojen etsimisestä oman osaamisen sanoittamiseen. Palvelut ovat avoimia kaikille opiskelijoille. Valmistumisen jälkeen työllistymiseen liittyvissä asioissa auttaa Tampereen kaupungin työllisyyspalvelut.

TAMKin urapalvelut 

Tampere työnhakijalle  

Tapahtuma toteutettiin Nopeasti töihin -hankkeen  sekä Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen kanssa.

Kirjoittajat: Projektipäällikkö Tuija Laakso, Nopeasti töihin -hanke ja projektiasiantuntija Laura Sairanen, TAMK

Kuva: Annamari Karjalainen

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi