Valmentava mentorointi tarjoaa huippuosaamista tuottajien tueksi

aine

Tuottajapankki-hankkeessa kehitetään palveluita tuottajien työn tukemiseen. Keväällä 2022 käynnistyvä valmentava mentorointi tarjoaa tuottajille työtä kehittävää ohjausta.

Tuottajille suunnatun kyselyn (n=45) mukaan haasteita työssä aiheuttavat tällä hetkellä muun muassa työsuhteiden määräaikaisuus, työn pirstaleisuus, resurssi- ja aikapula, työhyvinvoinnin ja jaksamisen kysymykset, freelancereiden tukemisen haasteet, työn yksinäisyys, ajankäyttöön liittyvät pulmat ja ennakoimattomuudesta johtuva marssiväsymys.

Valmentava mentorointi perustuu yhteiselle asioiden tarkastelulle. Tavoitteena on lisätä tuottajien voimavaroja ja löytää vastauksia edellä mainittuihin haasteisiin. Mentorointia on tehty kulttuurialalla jo pitkään. Nyt mentoroinnin ja ohjauksen tavoitteena on yhdessä oppiminen.

Hyvässä ohjausprosessissa kaikki oppivat

Minulla on vuosien kokemus eri ikäisten opiskelijoiden tutoroinnista ja ohjaamisesta, uravalmennuksesta, työnohjauksesta ja työnohjaajaopiskelijoiden ohjausosaamisen kehittämisestä. Toimin Tuottajapankin mentoreiden ohjaajana.

Millaisia elementtejä sitten tarvitaan hyvään ohjausprosessiin? Kokemuksesta tiedän, että onnistuneeseen ohjaukseen tarvitaan erilaisia elementtejä. Ensinnäkin ohjausprosessin kestolla on merkitystä. Tutkimusten mukaan valmennus muuttaa työarjen toimintaa parhaiten, kun ohjauksella on ajallista jatkuvuutta ja toistuvia tapaamisia.

Hyvässä ohjausprosessissa on runsaasti luottamusta ja ryhmähenkeä, paljon itseen sekä toimintaympäristöön liittyvää reflektointia ja ilmiöiden yhdessä ihmettelyä. Lisäksi paljon dialogia, ripaus sattumaa, kourallinen huumoria, ämpärillinen sitoutumista ja avoimuutta. Tyypillisesti prosessiin liittyy myös hyppysellinen yllättävien käänteiden ja valintojen mukanaan tuomaa taikaa. Prosessissa on valtavasti voimaa ja kun siihen uskaltaa heittäytyä.

Mentorointitiimissä laajasti tuottamisosaamista

Perinteisessä mentorointiajattelussa painopiste on ollut enemmän mentorin osaamisen ja tietämyksen siirtämisessä kuin yhdessä kehittymisessä. Valmentavan mentoroinnin prosessissa tavoite on tehdä näkyväksi aktorin vahvuudet ja potentiaali sekä tukea niiden valjastamista oman toiminnan kehittämiseen.

Valitsimme mentoreiksi hakemusten perusteella 8 tuottamisen asiantuntijaa, joilla kaikilla on vahva auttamisen halu ja into oppia uutta. Mentoreiksi valituilla on vuosien työkokemus tuottajan työstä moninaisissa toimintaympäristöissä. Mentoritiimistä löytyy osaamista muun muassa tapahtumatuotannoista, tv-tuotannoista, elokuvista ja dokumenteista, animaatiosta, taiteesta, teatterista, musiikista ja julkisen sektorin toiminnasta.

Haku aktoriksi jatkuu helmikuun 2022 loppuun

Olemme rakentaneet huhtikuussa 2022 alkavaan valmentavan mentoroinnin ohjelmaan puoli vuotta kestävän ohjausprosessin. Ohjelmaan valittavat mentorit saavat aluksi pienryhmissä ohjausta valmentavaan työotteeseen. Lisäksi mentorit osallistuvat mentorointiprosessin ajan työnohjaukseen, jossa jaetaan kokemuksia ja saadaan arvokasta tietoa tuottajan työn arjesta.

Mentoreiden ja aktoreiden tapaamisissa tarkastellaan muun muassa seuraavia teemoja: oma osaaminen, toimintaympäristö, itsensä ja muiden johtaminen sekä oman toiminnan kehittäminen. Lisäksi aktorit määrittelevät henkilökohtaiset tavoitteet tapaamisille. Jännää nähdä, millaisia oivalluksia ja tarinoita mentorointiprosessi synnyttää. Odotan innolla mentoreiden ohjauksen käynnistymistä!

 

Kirjoittaja: Carolina Pajula, KM, työnohjaaja (STOry), motivaatiovalmentaja (RMP), mediatuotannon lehtori

Kuva: Pexels /Fauxels

Tuottajien valmentava mentorointi –aktorihaku 28.2.2022 asti:
Kirjoita motivaatiokirje (maks A4), jossa kerrot missä teet työtä tällä hetkellä ja missä asioissa haluat erityisesti kehittyä työssäsi. Palauta motivaatiokirje viimeistään ma 28.2.2022 mennessä osoitteeseen susanna.ihanus@tuni.fi.

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi