Välittäminen on esihenkilön supervoima varttuneiden työntekijöiden johtamisessa

Yli 55-vuotiaiden työntekijöiden työssä pysymistä tukevat työn laatu, turvalliset työolot, joustavat työjärjestelyt, sekä mahdollisuus sovittaa työ elämäntilanteeseen. Pidempää työuraa ei voida tukea vain terveyteen tai eläkeikään liittyvillä ratkaisuilla, vaan varttuneiden työntekijöiden työurien johtaminen edellyttää kokonaisvaltaista ja ennakoivaa johtamisotetta. Työuran tukemisen tulisi olla pitkäjänteistä, koska vasta eläkeiän lähestyessä aloitettavien toimien vaikutus voi saapua liian myöhään.

Anna on yli 55-vuotias esihenkilö, joka johtaa keskikokoista asiantuntijatiimiä. Hänellä on pitkä työura sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tutkimus- ja kehittämistehtävien parissa työskentely on antanut esihenkilötyössä tarvittavaa osaamista, ja syvä kiinnostus ikääntyneiden palveluiden kehittämistä kohtaan pyörsi aiemman vakaan päätöksen olla hakeutumatta esihenkilötehtävään.

”Ajattelin etten missään nimessä tahdo hakeutua esihenkilöksi. Eikä mulla ole ollut ennen tätä tointa varsinaisesti mitään työkokemusta esihenkilönä.” -Anna

Anna kertoo innostuneena tiiminsä osaamisesta, jota arvostetaan organisaatiossa laajemminkin. Tiimin jäseniä on silloin tällöin rekrytoitu sisäisesti vaativiin tehtäviin. Tiimissä on niin varttuneita kuin nuoriakin osaajia. Yli 55-vuotiaissa työntekijöissä Anna arvostaa erityisesti analyyttistä taitoa yhdistellä työuran varrella opittuja asioita. Heillä on todellinen kyky ennakoida vaikutuksia jo muutosten suunnitteluvaiheessa.

Samaa kokemuksen tuomaa laajempaa perspektiiviä varttuneissa työntekijöissä arvostaa Raija, niin ikään yli 55-vuotias asiakaspalvelutiimin esihenkilö. Kokemuksen ja hiljaisen tiedon siirtäminen eteenpäin on haaste monessa työyhteisössä. Raijan tiimin varttuneet työntekijät motivoituvat erityisesti siitä, että he saavat työskennellä nuorempien kollegoiden kanssa ja jakaa osaamistaan. Kokemuksesta oppivat molemmat ja jopa huumorin suhteen voidaan löytää aivan uusia suuntia. Tärkeintä on kaikkien osallisuus.

”Ja kerrot selkeästi, että hei kyllä kaikki lähtee tähän juttuun. Vaikka olisi mikä juniori-tiktokki, niin kyllä me kuusikymppisetkin mennään sinne jotakin tekemään.” -Raija

Annan ja Raijan mielestä hyvä esihenkilö on herkkä kuuntelija, jolla on ”lupa olla huolissaan”. Ikään katsomatta pienessäkin tiimissä tulee vastaan erilaisia haastavia elämäntilanteita, jolloin esihenkilön on tärkeää olla käytettävissä. Kuuntelun lisäksi esihenkilöillä on myös konkreettisia tukikeinoja: työmäärää, sen fyysisyyttä, tai työaikoja voidaan sovittaa tilanteen mukaisesti. Etätyö voi olla työn kuormitusta vähentävä tekijä, mutta kummatkin kokevat sen toisaalta vaikeuttavan työntekijän voinnin havainnoimista. Yhteishengen luominen hybridityössä vaatii panostusta esihenkilöltä ja koko tiimiltä.

Annan ja Raijan työyhteisöissä ei kuitenkaan ole varttuneille työntekijöille eri kohtelua, eikä sitä esihenkilöiltä odotetakaan. Kunhan työn kuormitus vastaa työkykyä, odottavat varttuneet työntekijät samaan tapaan työltä merkityksellisyyttä ja haasteita sekä arvostusta menestyksestään. Kummankin tiimissä ponnistetaan yhdessä huippusuorituksiin. Annan mukaan ikä voi tuoda mukanaan erityistä kiinnostusta omaa hyvinvointia kohtaan ja jotkut yli 55-vuotiaat tiimin jäsenet tuntevat olevansa itseasiassa elämänsä kunnossa uransa loppupuolella.

“Ei meillä ole semmoista, että nyt kun sulla ei ole jäljellä kuin kaksi vuotta, niin sä voit ihan olla vaan. Ihan ollaan elämässä ja työssä kiinni.” -Raija

Varttuneiden työntekijöiden energia ja motivaatio vastata työssään uusiin haasteisiin tulee huomioida myös osaamisen johtamisessa, Raija muistuttaa. Yli 55-vuotiaille työntekijöille tulee tarjota mahdollisuuksia kehittää osaamistaan ja kokeneiltakin tekijöiltä tulee myös vaatia oman osaamisen päivittämistä. Anna pohtii työssään usein sitä, miten kannustaa ja vahvistaa varttuneidenkin työntekijöidensä kehittymistä. Monipuolista asiantuntijuutta omaavassa tiimissä tärkeintä on erilaisen osaamisen tunnistaminen sekä tämän osaamisen hyödyntäminen ja jakaminen eteenpäin tiimin sisällä. Koko työura on työntekijälle mahdollisuus oppia.

 

Työura55+-hankkeesta innoituksensa saaneessa haastattelusarjassa on haastateltu yli 55-vuotiaita työnhakijoita ja työntekijöitä sekä varttuneiden työntekijöiden esihenkilöitä. Haastatteluissa on käsitelty varttuneiden työntekijöiden motivaatiota, työurajohtamista, työhyvinvointia sekä osaamisen kehittämistä. Henkilöiden nimet on muutettu.

Kirjoittajat: Milla Helander tradenomi YAMK -opiskelija, Marjo Mattola tradenomi YAMK -opiskelija, Karel Suvitie sairaanhoitaja YAMK -opiskelija ja Päivi Heimonen, yliopettaja, sosiaali- ja terveysala, TAMK. Blogi on kirjoitettu osana TAMKin YAMK-opintojaksoa Projektiosaaminen.

Kuva: Karel Suvitie.

Asiasanat: Työura55+, ikäjohtaminen, työurajohtaminen, haastattelu

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *