Sote-alumni on oman oppilaitoksensa kumppani

Toteutimme Sosiaali- ja terveysalan -yksikössä lokakuussa alumnitapahtuman, teemalla ”TAMKin sote-alumnien uratarinat ja tulevaisuuden osaamisen haasteet”. Tilaisuus oli osa TAMKin alumnikuukauden tapahtumatarjontaa. Halusimme vastata opiskelijoiden vuosipalautteessa esille tulleeseen toiveeseen. Valmistuneita opiskelijoita toivotaan hyödynnettävän enemmän opinnoissa. Tätä haastetta oli hieno lähteä työstämään ja kasvattamaan ymmärrystä alumniyhteistyöstä.

Entisten opiskelijoidemme uratarinat ovat erityisen tärkeitä tässä ajassa, jolloin tarvitaan positiivista näkökulmaa sote-ammatteihin. Hyviä tyyppejä ja huikeitten uratarinoitten kertojia ei ollut vaikea löytää. TAMKin sote-alumnit lupasivat kilvan tulla tapahtumaan välittämään kertomuksia uravalinnoista, jatkuvasta oppimisesta, kasvutarinoista ja loputtomista uramahdollisuuksista tai käytännön työn tekemisen intohimosta. Saimme edustajat jokaiselta koulutusalalta sekä YAMK-opiskelijoista. Eri rinnakkaissessioissa puheenvuoroja esittivät perustyössä toimivat ammattilaiset, johtajat, kehittäjät, akateemista uraa tekevät ja yritysmaailman osaajat.

Tulevaisuuden osaamistarpeet

Tavoitteenamme oli myös kuulla sote-alan työntekijöiden käsityksiä tulevaisuuden osaamistarpeista. Aallon harjalla pysyminen on koulutustarjontamme menestyksen tae. Kaikkea emme voi tarjota, mutta tarpeellista ja käyttökelpoista kyllä. Keynote speakerimme, Katja Luojus, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tutkimuspalveluiden vastuualuejohtaja, välitti tärkeiksi tulevaisuuden osaamisiksi mm. digitaitojen moninaisuutta, minäpystyvyyttä, talouden hallintaa, resilienssiä ja kehitysmyönteisyyttä. Puhtaasti taitojen oppimisen lisäksi haaste on yksilön ominaisuuksien tukemisessa. Se laittaakin miettimään ammattiin tähtäävän koulutuksen sisältöjä, pedagogiikkaa ja painotuksia. Kuinka voimme tukea niitä ominaisuuksia koulutuksen aikana, joiden on tunnistettu tukevan menestymistä tulevaisuuden työelämässä?

Alumnien kanssa tehtävässä yhteistyössä on kyse verkostoitumisesta, kumppanuudesta, mentoroinnista, markkinoinnista, brändäyksestä, oppimisesta, toveruudesta ja työelämäyhteistyöstä. Alumnina toimiva henkilö tahtoo jakaa osaamistaan ja ymmärrystään työelämästä, oppia uutta kanssamme, kehittää omaa alaansa, sekä valmistaa tulevia työntekijöitä alan saloihin. Sote-alan alumnipäivän toteuttaminen osoitti omalla panoksellaan, että sote-yksikkömme on osa valtavaa ihmisten – ja työyhteisöjen verkostoa, jossa on voimaa.

Alumneilla arvokasta annettavaa

Yhteistyötä tehdessämme on selvää, kuinka paljon annettavaa entisillä opiskelijoillamme on meille korkeakouluna, ja miten arvokasta ja helppoa on tehdä yhteistyötä työelämässä toimivien alumniemme kanssa.

Opiskelijapalaute päivästä oli pääosin kiittävää. Valtaosa piti päivää hyödyllisenä tai erittäin hyödyllisenä. Jatkossa toivottiin kertomuksia esimerkiksi johtajuudesta, uran vaihtajista ja iäkkäämpien kokemuksista kouluttautua sote-ammatteihin.

Tavoitimme verkossa toteutetun päivän aikana 564 opiskelijaa, joista n. 300 kuuli myös pääpuhujaamme. Päivän toteutus oli pienen, mutta pippurisen porukan käsissä. Selkeät ohjeet, valmiiksi pureksitut toimintamallit ja hyvä yhteistyö oli onnistumisen edellytys. Lisäksi saimme apua oman yksikön työpanoksen lisäksi AV-henkilöstöltä.

Ensi vuonna järjestettävää alumnipäivää on hyvä lähteä suunnittelemaan tämän kokemuksen ja kiittävän opiskelijapalautteen perusteella. Näkökulmaa vaihdetaan ja kerättyä palautetta hyödynnetään. Suosittelen kokeilemaan oman näköistä alumnitapahtumaa.

Teksti: Erikoissuunnittelija Tiina Runne, Sosiaali- ja terveysala, TAMK
Kuva: Jonne Renvall

 

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi