Luontoympäristön tuomaa hyvinvointia opiskelijoille

Mesikerho on TAMKin Metsäresepti-hankkeen yhtenä tuloksena rakennettu opiskelijakerho. Kevään 2023 aikana hankkeessa mukana ollut opiskelijatiimi ideoi ja käynnisti tämän luontoteemaisen kerhon osana Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (Tamko) opiskelijoiden hyvinvointia tukevaa kerhotoimintaa. Kerho pyrkii hankkeen tavoitteiden mukaisesti parantamaan opiskelijoiden suhdetta luontoon, lisäämään osallisuutta sekä tarjoamaan vertaistukea opiskeluun. 

Kerhon tarkoituksena on järjestää erilaisia retkiä ja tapahtumia lähiluonnossa. Ensimmäinen metsäretki toteutettiin syyskuussa 2023. Opiskelijoita oli kutsuttu kävely- ja pyöräretkelle Kauppi-Niihaman lenkkipoluille. Retkelle osallistui yhteensä 25 opiskelijaa, joista 12 jätti retken päätteeksi pyytämämme palautteen kirjallisena. Suurin osa palautteen jättäneistä (9) oli ensimmäisen tai toisen vuosikurssin opiskelijoita. Tekniikan ala oli parhaiten edustettuna (7 opiskelijaa).

Pyysimme retkelle osallistuneita opiskelijoilta kuvaamaan kokemuksiaan tapahtumasta. Kaikki palautteen antaneet opiskelijat pitivät tapahtumaa joko erittäin onnistuneena tai hyvin onnistuneena. Raittiissa ulkoilmassa liikkuminen koettiin rentouttavana sekä hyvänä vastapainona ja ”taukona opiskeluarkeen ja ruudun ääressä kökkimiseen”. Eräs opiskelija sanoi kävelylenkin parantaneen mielialaa ja toinen sanoi sen lieventäneen stressiä sekä ”vieneen ajatukset muualle” pitkän opiskelupäivän jälkeen. Yksi opiskelija kirjoitti, että oli ”mukava tutustua uusiin henkilöihin, joilla on samoja arvoja”. Luonto nähtiin elementtinä, jonne ”ihminen kaipaa” ja joka ”tuottaa parasta mielenterveyttä”.

Tämän pienen opiskelijaryhmän kokemukset ovat saman suuntaisia kuin aihetta tarkastelevien tutkimusten tulokset. Metsäreseptihankkeen projektiryhmänä voimme siis vain kiittää Tamkoa ja Mesikerhoa toiminnan käynnistämisestä TAMKssa. Kiitämme myös hankkeen rahoittajaa, Sitraa.

Jäämme kiinnostuneina odottamaan seuraavia Mesikerhon tulevia tapahtumia. Lisäksi syksyn aikana hankkeeseen mukaan lähteneet eri yksiköiden opettajat toteuttavat mm. HOPS-keskusteluja, tutoristuntoja, luentoja jne. luontoympäristössä tai tuovat luonnon eri tavoin luokkatilaan.

 

Kirjoittajat: Metsäreseptihankkeen projektiryhmä

Ulla Häggblom

Hannastiina Ruismäki

Toni Männistö

Marja-Leena Lähteenmäki

Kuva: Jonne Renvall

 

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi