8.6.2023 Digivisio 2030 -hanke jatkuu keskustelulla jatkuvan oppimisen koulutustarjonnasta Aiemmissa Digivisioon liittyvissä blogipostauksissamme olemme mm. esitelleet hanketta ja sen tilannekuvaa sekä työn etenemistä TAMKissa. Tällä kertaa kirjoitamme kevätlukukauden kuulumisista ja syksyn seuraavista askelmerkeistä. Henkilöstö Vaikuttavuus
9.12.2022 TAMKin Digivisio-työtä edistämässä TAMKin Digivisioon liittyvä työskentely sai lisävauhtia, kun Sanna Ruhalahti ja Hanna Kinnari-Korpela hyppäsivät liikkuvaan Digivisio-junaan ja aloittivat TAMKin Digivisiokoordinaattoreina lokakuussa. Ari-Pekka Anttila on ollut TAMKissa yhteyshenkilönä hankkeen alusta lähtien ja hän jatkaa myös koordinaattorityötä Sannan ja Hannan rinnalla. Hanketoiminta Henkilöstö Vaikuttavuus