Näyttöön perustuva ajattelu kulkee punaisena lankana läpi koulutuksen
Näyttöön perustuva toiminta ei ole pelkkää puisevaa teoriaa, vaan hoitotyön taitoja, jotka vahvistavat tulevien hoitotyön ammattilaisten ammatti-identiteettiä ja parantavat potilasturvallisuutta. Opiskelijat hyötyvät eniten, kun he pääsevät harjoittelemaan tutkimustiedon käyttöä aidoissa hoitotyön tilanteissa, ei vain tenttikirjojen äärellä. Näyttöön perustuvaa toimintaa voidaan opiskella esimerkiksi simulaatioissa, yhteistoiminnallisena oppimisena tai vaikkapa virtuaalisilla menetelmillä.
Näyttöön perustuvan toiminnan opetuksessa ei ole olemassa yhtä oikeaa mallia tai opetusmenetelmää. Monipuolinen yhdistelmä erilaisia menetelmiä näyttäisi toimivan parhaiten ja palvelevan samalla myös erilaisia oppijoita. Opettajille tämä antaa vapauden valita eri tilanteisiin ja tarkoituksiin sopivimmat keinot, kunhan näyttöön perustuva ajattelu kulkee punaisena lankana läpi koko opetuksen.
Vaikka näyttöön perustuvan toiminnan opettaminen on monessa maassa jo vakiintunut käytäntö, haasteena on edelleen sen johdonmukainen ja systemaattinen integroiminen hoitotyön koulutusta tarjoavien koulutusorganisaatioiden opetussuunnitelmiin. Onkin tärkeää kehittää ja arvioida koulutusmalleja ja pedagogisia ratkaisuja, jotka tukevat opiskelijoiden valmiuksia soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa käytännön hoitotyöhön. Vahvistamalla tätä osaamista jo koulutuksen aikana voimme varmistaa, että tulevat hoitajat tekevät päätöksiä, jotka perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan tietoon. Näyttöön perustuva toiminta on voimavara, joka voi parhaimmillaan muuttaa sekä yksittäisten potilaiden arkea ja että koko hoitokulttuuria entistäkin paremmaksi.
Näyttöön perustuvan toiminnan opetus arjessa: vinkkejä ja käytännön keinoja
Opiskelijalle:
- Harjoittele tutkimustiedon hakemista ja soveltamista jo opintojen alkuvaiheessa
- Tutustu rohkeasti myös vieraskielisiin tutkimuksiin
- Ota ilo irti ryhmätöistä ja simulaatioista – ne auttavat tekemään teoriasta konkreettista
- Kysy harjoittelussa rohkeasti: ”Mihin tämä perustuu? Miksi tässä toimitaan näin?”
Opettajalle:
- Rakenna oppimiskokemuksia, joissa teoria ja käytäntö kohtaavat
- Hyödynnä digitaalisia ja yhteistoiminnallisia menetelmiä luentojen rinnalla
- Tee näyttöön perustuva toiminta näkyväksi osaksi kaikkia opintojaksoja – ei vain erilliseksi teemaksi

Tietoa, taitoa ja päätöksiä
Näyttöön perustuvan hoitotyön opettaminen ei ole vain tiedon siirtämistä, vaan taitojen ja ajattelumallien juurruttamista: mitä paremmin opiskelijat oppivat tutkimusnäytön hyödyntämisen koulutuksen aikana, sitä valmiimpia he ovat tekemään näyttöön perustuvia, laadukkaita hoidollisia päätöksiä ja parantamaan potilasturvallisuutta.
Kirjoittajat:
Hoitotyön opettajat Piia Jokiranta ja Niina Aarnivuori
Sosiaali- ja terveysalan osaamisyksikkö
Lähde:
Jokiranta, P., Aarnivuori, N., Ikonen, R. & Haavisto, E. 2026. Approaches to teaching evidence-based practice in nurse education: A systematic review. Nurse education today. Journal Pre-proof, 107173. doi: https://doi.org/10.1016/j.nedt.2026.107173
Kommentit