Spekuloidaan. (Lopeta lukeminen, jos jossittelu ei maistu.)
Reitti kehittyvään tekoälyyn seuraa opetusdatan laadullista kehitystä. Tuloksena on rinnakkaisia, kumulatiivisia tekoälysukupolvia:
- Kirjallinen: Koneet oppivat “lukemalla” kirjoja, ym. valmisteltua opetusaineistoa.
- Sosiaalinen: Koneet oppivat (lisäksi) seuraamalla ihmisten viestinvaihtoa.
- Tarkkaileva: Koneet tarkkailevat ihmisarkea antureiden ja älylaitteiden välityksellä.
- Tutkiva: Koneet suorittavat teknistieteellisiä kokeita.
- Reflektiivinen: Koneet tulkitsevat ja muokkaavat itseään. Ihmiset eivät enää (yksin) ole huomion keskiössä.
- Kognitiivisesti erilainen: Reflektiivisten koneiden tuottama tekoälyn muoto, joka ei tulkitse todellisuutta kuten ihmiset.
- ?
Nykyään ollaan jossain nelostason tietämillä.
Kehitys ei heti johda itsenäisiin superälyihin — ainakaan ennen laite- tai energiantuotannon kehitystä. Terminator-elokuvasarjaa (1984–2019) mukaillen: Skynet-tekoäly on laitevaatimusten takia sidottu tietokonesaleihin, mutta voi salaa lähettää pienempiä tekoälyagentteja mattimeikäläisten ja yritysten laitteisiin.
Rauhankoneitakin voi olla luvassa, joskaan ei menestyselokuvina.
Visio meitä kyttäävistä ruudinkeksijäkoneista pistää miettimään. Yritykset kuten OpenAI ja Anthropic kuitenkin aktiivisesti kehittävät sovelluksia myös (kyber)hyökkäyksiin. Perinteisen tekoälyn sotilassovellukset ovat harmillisesti arkipäivää.
Kognitiivisesti erilainen tekoäly taas voi vaikuttaa mahdottomalta. Silti sen idea sisältyy jo Immanuel Kantin (1724–1804) oppiin: Ihmisen ajattelussa on apriorinen aines. Aika ja kausaliteetti ovat vain ihmismielen vohveliraudan kuvioita, joihin havaintomme tukeutuvat. Todellisuuden taikinassa ei tietyillä kuvioilla ehkä ole erityisasemaa, joten koneäly voi kokea maailman toisin.
Mikä on tarinamme opetus?
Tärkein oppi on trendi, jossa tekoälysukupolvien opetusdata liukuu toimituksellisesti kontrolloidusta sisällöstä kohti inhorealistista todellisuutta.
Tätä voi peilata Bergerin ja Luckmannin primääri- ja sekundaarisosialisaation jaottelun mukaan (Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen 1966, suom. 1994 Gaudeamus): Ensin yksilö kasvaa perheensä tavoille ja sitten koulutuksella osaksi yhteiskunnan instituutioita. Kasvun sivutuotteena yksilö saa ensikäden tietoa ja voi haastaa perheensä ja kulttuurinsa totuudet.
Ensimmäiset tekoälysukupolvet on siis tavallaan aivopesty toimituksellisella opetusdatalla, mutta kasvun älyllinen murrosikä on tulossa. Lopulta älykkäät koneet — osana yhteistä sosiaalista todellisuutta — päätyvät muovaamaan instituutioita.
Tarinamme jännite muodostuu siitä, että älykkäitä tai ei, koneet eivät ole lapsia kasvamassa kohti väistämättä inhimillistä aikuisuutta. Koneet eivät myöskään ole hoivavietillä varustettuja nisäkkäitä. Tekoälysukupolvien kehitys perustuu paitsi ihmisten aktiiviseen ohjaukseen, myös evoluution ja sattuman valitsemiin suuntiin.
Mitä sitten? No sitä, että tekoälysukupolvien tuloksena olisi kiva nähdä yleviä, rauhaa ja edistystä rakastavia koneita? Ihmisillä on nyt siis hyvä syy hoitaa kotipesä esimerkillisempään kuntoon. ”Tehkää kuten me sanomme, älkää niin kuin me teemme” kun ei ehkä toimi älykkäiden koneidenkaan tapauksessa?
—
Tekstin kirjoituksessa on hyödynnetty tekoälyä kielenhuoltoon. Juttu on valistuneen (?) spekulatiivinen, eikä siten varsinaisesti tarkistettavissa.
Kirjoittaja:
Ossi Nykänen, lehtori, teollisuusteknologia, TAMK.
Kommentit