Mikä sitten tekee harjoittelusta hyvän kokemuksen? Kansainvälisesti ja kansallisesti esiin nousee hyvin samankaltaisia teemoja: turvallinen ilmapiiri, motivoitunut ja saatavilla oleva ohjaaja, oppimismahdollisuudet, palautteen saaminen sekä työyhteisöön kuulumisen tunne. Aika basic asioita, eikö? Silti näissä on opiskelijoiden kokemusten mukaan jonkin verran puutteita. Opiskelijat kokevat, että ohjaus ei ole aina tasalaatuista. Toisessa yksikössä ohjaajalla oli opiskelijalle aikaa ja häntä ohjasivat nimetyt ohjaajat. Toisessa harjoittelupaikassa ohjaaja ei käynyt tavoitteita läpi, dialogille ei ollut aikaa ja opiskelijalla saattoi olla joka vuorossa eri ohjaaja, vaikka hän oli suunnitellut vuorot nimettyjen ohjaajien mukaisesti. Hyvällä ohjaajalla oli realistinen käsitys opiskelijan osaamisesta ja oppimistavoitteista, lisäksi hän antoi opiskelijalle säännöllistä kannustavaa ja rakentavaa palautetta. Toisaalla opiskelijaa kohtaan saattoi olla hyvinkin epäselviä ja epärealistisia odotuksia eikä opiskelijan tavoitteita huomioitu. Loppuarvioinnissa omaa ohjaajaa saattoi tuurata toinen henkilö, jolloin palaute jäi vähäiseksi.
Opiskelijan kohtaamisella harjoitteluympäristössä on iso merkitys. Opiskelija huomaa pian, onko yksikössä opiskelijalähtöinen ilmapiiri. Jos opiskelija on vielä kolmannellakin harjoitteluviikolla työyhteisölle vain ”opiskelija”, hänen voi olla vaikea kokea olevansa tervetullut ja arvostettu. Opiskelija voi kokea olonsa ”vain tiellä olevaksi taakaksi”. Tervehditäänkö yksikössä opiskelijaa? Ollaanko opiskelijasta kiinnostuneita? Turvallinen ympäristö ja tunnelma sekä työyhteisön kollegiaalisuus helpottavat kysymistä ja kyseenalaistamista. Kun harjoittelussa kannustetaan kysymään ja annetaan lupa kehitysehdotuksille, luodaan opiskelijalle kuva psykologisesti turvallisesta ympäristöstä. Tällöin opiskelija uskaltaa myös rohkeasti kertoa osaamistarpeensa ja toisaalta korjata osaston virheellisiä tai vanhanaikaisia toimintatapoja. Tämä vaatii opiskelijalta paljon rohkeutta, jota on vaikea saada neljän viikon harjoittelun aikana, kun edessä on täysin uusi ympäristö uusine ihmisineen. Siksi opiskelijoiden kannustaminen on tärkeää.
Harjoittelut ovat opiskelijoille tärkeitä ammatillisen kasvun näkökulmasta. Opiskelijat saavat kohdata oikeita potilaita ja omaisia, harjoitella aitoja vuorovaikutustilanteita sekä harjaannuttaa sekä oppia erilaisia kädentaitoja. Parhaisiin tuloksiin on päästy, kun opiskelija kokee, että hän on päässyt toimimaan itsenäisesti ja ottamaan vastuuta, hän kokee osaavansa enemmän kuin ennen ja vastaan on tullut merkityksellisiä potilaskohtaamisia. Opiskelijat saavat usein palautetta myös potilailta, ja se muistetaan kauan.
Onnistunut harjoittelu ei siis synny sattumalta. Nämä ehkä pieniltä tuntuvat asiat ratkaisevat lopulta paljon: uskallanko kysyä, tunnenko kuuluvani joukkoon, annetaanko minulle vastuuta ja saanko palautetta? Harjoitteluissa opitaan millaiseen työelämään ja ammattiin ollaan kasvamassa.



Kirjoittajat:
Milla Salama, sh, TtM, hoitotyön lehtori
Kirsi Toljamo, FaM, lehtori
Kommentit