Eye on TAMK 2022 toi kansainvälistä pöhinää kampuksille

Retki Niihaman majalle tarjosi vieraille luontoelämyksen makkaranpaistoineen.

Kansainvälisiä viikkoja on järjestetty TAMKissa vuodesta 2010 saakka. Olen ilokseni saanut olla mukana heti ensimmäisestä tapahtumasta lähtien. Vuosien saatossa osallistujamäärät ovat kasvaneet huimasti, ohjelmatarjonta monipuolistunut ja tapahtuman vaikuttavuus lisääntynyt. Kv-viikosta on kehittynyt TAMKin yhteistyökorkeakouluissa hyvin tunnettu ja laadukkaaksi mielletty kokonaisuus, johon halutaan vuosi toisensa jälkeen osallistua.

Huhtikuun alussa järjestettiin kampuksillamme tämän vuoden kv-viikko, joka kantoi nimeä Eye on TAMK 2022. Tapahtuma oli suurin kansainvälinen live-tapahtuma TAMKissa sitten koronakriisin alkamisen. Kv-viikko houkutteli paikalle TAMKiin yli 130 vierasta runsaasta 20 eri maasta. Viikko rakentui eri alojen sessioista, työpajoista ja luennoista, mutta myös Tampereen kaupunki ja sen mahdollisuudet tulivat vieraille tutuiksi. Kaiken kaikkiaan viikon aikana toteutettiin huikeat 140 tapahtumaa, joissa oli yli 2 500 osallistujaa. Ja tällä kertaa kaikki kv-vieraat tuottivat sisältöä viikon ohjelmaan omalla esityksellään.

Kuva: Eye on TAMK -seminaarin avasi musiikin opiskelijoiden Hemiola-jousikvartetti.

Koulutuksen digitalisaatio haastaa

Tämän vuoden tapahtuman teemaksi valikoitui kaikkien huulilla oleva ajankohtainen aihe – koulutuksen digitalisaatio. Digitalisaatio on mullistanut korkeakoulutuksen viime vuosina. Kv-viikon aikana pohdittiin, miten muutos haastaa korkeakouluja sekä mitä hyötyjä koulutuksen digitalisaatio tuo tullessaan. Eye on TAMKin päätapahtuma oli keskiviikon seminaari ”The power of digitalization in HEI ”, jossa TAMKin eri alojen asiantuntijat esittelevät aiheeseen liittyviä hankkeita ja yhteistyökuvioita.

Eye on TAMK 2022 tarjosi TAMKin opiskelijoille laajan kattauksen kansainvälisiä asiantuntijaluentoja sekä tilaisuuden oppia uutta. Vierailevat asiantuntijat saivat opiskelijoilta vuolaasti kiitosta. Henkilöstölle tapahtuma oli erinomainen paikka kansainvälisten yhteistyömahdollisuuksien kartoittamiseen ja verkostojen rakentamiseen. Kotikansainvälistymistä parhaimmillaan.

Kuva: TKI-trackin pääpuhuja tohtori James Brunton Irlannista kertoi pandemian tuomista muutoksista korkeakoulun toimintaan.

Uusia ideoita suurella sydämellä

Onneksi kv-viikko päästiin tällä kertaa järjestämään fyysisesti TAMKin kampuksilla. Niin vieraat kuin TAMKin oma väki olivat pitkään odottaneet, että voidaan kasvotusten vaihtaa ajatuksia. Kv-viikon järjestäminen oli laaja kokonaisuus, joka ei olisi syntynyt ilman mukana olevien henkilöiden lujaa sitoutumista ja yhteen hiileen puhaltamista. Valmistelu alkoi viime vuonna marraskuun alussa ja suunniteltavien yksityiskohtien määrä oli valtava. Kaikki tehtiin suurella sydämellä aina ohjelman kokoamisesta visuaalisen ilmeen ja viestinnän suunnitteluun. Työ kannatti ehdottomasti, sillä kerätyn palautteen perusteella vieraat olivat erittäin tyytyväisiä tapahtuman sisältöön ja käytännön asioiden sujumiseen. Suuri kiitos jokaiselle, joka oli tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa mukana. Mukana oli yhteensä yli 100 tamkilaista.

Uskon, että kv-viikko palveli taas jälleen kerran tarkoitustaan. TAMKin imago vahvana kansainvälisenä toimijana vahvistui entisestään. Monet kv-viikolla syntyneet ideat muuttuvat konkretiaksi tulevina kuukausina sekä vuosina. TAMKin strategiassa mainittu kriittinen menestystekijä, kasvava kansainvälisyys syntyy suurelta osin ns. kv-pöhinän kautta, josta kansainvälinen viikko on erinomainen esimerkki. Nyt hetki huilataan ja sitten katse käännetään jo vuoden 2023 Eye on TAMKiin.

Kuva: Terveys- ja sosiaalialan sessioissa jaettiin osaamista ja keskusteltiin monista ajankohtaisista aiheista.

Kuva: Tekniikan alan sessiossa pohdittiin opettajien henkilöstökoulutusta.

Lisätietoa tapahtumasta:

Eye on TAMK 2022 | Tampere Universities (tuni.fi)

Discovering our power in the digitalization of education | Tampere universities (tuni.fi)

Eye on TAMK 2022 offers something for everyone | TAMK International | Tampere Universities (tuni.fi)

Versatile sessions and international guest lecturers enrich Eye on TAMK 2022 | TAMK International | Tampere Universities (tuni.fi)

 

Teksti: Kirsi Jokipakka, asiakkuuspäällikkö, Liiketoiminta ja kansainvälisyys, TAMK

Kuvat: Yue Wang ja Ursula Helsky

 

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi