Peppi-konsortio 10 vuotta – odotukset ylittänyt menestystarina

Kolme ihmistä työskentelee kannettavan tietokoneen äärellä.

Kesäkuun alussa 5.–6.6.2023 juhlittiin Peppi-kehittäjäpäivien yhteydessä Peppi-konsortion kymmenvuotista taivalta. Reilu 200 Peppi-järjestelmäkokonaisuuden parissa työskentelevää asiantuntijaa ympäri Suomea kokoontui Metropolia ammattikorkeakoulun Myllypuron kampukselle.

Tampereen ammattikorkeakoulu ja Metropolia ammattikorkeakoulu alkoivat määritellä koulutuksen suunnittelijan palveluita vuonna 2010, ja tämä Pepin ensimmäinen osio otettiinkin käyttöön vuonna 2013. Konsortio perustettiin perustajajäsenten sopimuksella kesäkuussa 2013 hallinnoimaan järjestelmän kehittämistä. Vuonna 2016 otettiin käyttöön monien korkeakoulujen kipeästi kaipaama uusi perusrekisteri. Nyt, kymmenen vuotta ensimmäisen käyttöönoton jälkeen, korkeakoulujen henkilöstöä ja opiskelijoita palvellaan suunnittelijan, opettajan, korkeakoulupalveluiden, pääkäyttäjän sekä opiskelijan työpöydillä. Lisäksi tarjolla on runsas kattaus liitännäispalveluita. (Tienhaara, Vainonen & Karjalainen, 2020 ja Peppi-konsortion verkkosivut.)

Metropolia ammattikorkeakoulun kehityspäällikkö Tuomas Orama totesi kehittäjäpäivien juhlapuheessa, että Peppiä lähdettiin tekemään, koska oli vankka usko siihen, että osataan tehdä. Kun kaksi suurta ja monialaista ammattikorkeakoulua tekee tarpeidensa mukaisen järjestelmän, niin se todennäköisesti istuu kohtuullisen hyvin myös muille. Palvelujohtaja Mikko Naukkarinen TAMKista totesi, että Peppi on menestystarina ja ylittänyt odotukset. Pepistä tuli alle 10 vuodessa Suomen johtava korkeakoulutuksen tiedonhallintajärjestelmä. Peppi-konsortion jäsenenä on nyt 22 ammattikorkeakoulua, yhdeksän yliopistoa sekä yksi toisen asteen oppilaitos. (Naukkarinen & Orama 2023.)

Lapsi, joka ei ole vielä valmis

Kehittäjäpäivien ohjelmaan kuului juhla- ja asiantuntijapuheenvuorojen, ajankohtais- ja kehityskatsausten, teema- ja asiantuntijaryhmien sekä verkostoitumisen lisäksi keynote-puheenvuoro, jonka piti stand up -koomikko Mikko Vaismaa. Vaismaa (2023) kuvasi puheessaan Peppiä osuvasti: kymmenenvuotias ei ole vielä valmis, vaan vasta lapsi.

Vaikka Peppiä käyttää yli 200 000 opiskelijaa, kävi kehittäjäpäivien aikana puheenvuoroissa selväksi, että Peppiä pitää kehittää aktiivisesti myös tulevina vuosina. Teknisiin uudistuksiin panostamalla saadaan järjestelmä vankemmalle pohjalle, jonka päälle voidaan taas rakentaa entistä parempaa kokonaisuutta. On kaikkien etu kehittää Peppiä kokonaisuutena niin, että se tukee yhä paremmin opiskelua ja työntekoa.

Muutoksen ja kehityksen ajurina tulee jatkossa olemaan myös kansallinen Digivisio-työ. Digivisio 2030 -hankkeessa tavoitteena on digipedagogiikan jatkuva kehittäminen niin, että me kaikki voimme helpommin oppia ja kerryttää osaamista muuttuvassa maailmassa. Korkeakoulut valmistautuvat siirtämään jatkuvan oppimisen koulutustarjontaa sekä oppijoiden tietoja (oppijan luvalla) Pepistä yhteiseen palveluun. Sekä Peppi-kehityksessä, Digivisiossa että muussa kansallisessa opintotietojen ja -palvelujen kehityksessä tavoitteena on oppijan digitaaliset palvelut, joiden avulla oppiminen ja osaamisen täydentäminen ovat luonteva osa elämää. Kaiken lisäksi osaaminen saadaan näkyviin.

Kirjoittaja: Elisa Rantanen, asiantuntija, Laadun- ja tiedonhallinta
Kuva: Unsplash

 

Lähteet:

Digivisio 2030 -verkkosivut. Saatavilla https://digivisio2030.fi/. Luettu 9.6.2023.

Naukkarinen, Mikko & Orama, Tuomas (2023). Mistä kaikki alkoi? Puheenvuoro Peppi-konsortion kehittäjäpäivillä 5.6.2023.

Peppi-konsortion verkkosivut. Saatavilla https://www.peppi-konsortio.fi/. Luettu 9.6.2023.

Tienhaara, Piia, Vainonen, Anu & Karjalainen, Anna-Liisa (2020). Vaikuttavuutta TAMKista! – Peppi järjestelmä. TAMK-blogi. Saatavilla https://blogs.tuni.fi/tamkblogi/vaikuttavuus/vaikuttavuutta-tamkista/vaikuttavuutta-tamkista-peppi-jarjestelma/.

Vaismaa, Mikko (2023). Peppi-konsortio 10 vuotta. Keynote-puheenvuoro Peppi-konsortion kehittäjäpäivillä 5.6.2023.

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi