Mukana Digivisio2030-työskentelyssä
Digivisio 2030 on kaikkien suomalaisten korkeakoulujen yhteinen hanke, jonka tavoitteena on luoda oppimiselle tulevaisuus, joka hyödyttää niin korkeakouluja, oppijoita kuin yhteiskuntaamme.
Digivisio 2030 on kaikkien suomalaisten korkeakoulujen yhteinen hanke, jonka tavoitteena on luoda oppimiselle tulevaisuus, joka hyödyttää niin korkeakouluja, oppijoita kuin yhteiskuntaamme.
Korona-aika ohjasi opettajia etsimään uutta näkökulmaa ohjaustyöhönsä. Lähiohjauksen kadotessa kirjoittaja ohjautui painottamaan opettajankoulutuksen palautteen antamista kirjallisessa muodossa. ”Koronan kompensaationa” syntyi tehokkaaksi osoittautunut palautetyökalu.
- Lukiossa koin kutsumuksekseni opiskella sosionomiksi, mutta opo ehdotti miettimään jotain muuta alaa. Numerot eivät kuulemma riittäisi opiskelupaikkaan. Hain sitten kuljetustekniikan insinööriopintoihin ja varasijalle jäätyäni päätinkin opiskella laskentatoimen merkonomiksi, muistelee kokemäkeläinen Jaakko Kyläkoski varhaisia uravalintojaan.
Tredu ja Tamk järjestivät Oppimiskylä-hankkeen vaikuttavuusseminaarin Tampereella Finlaysonilla 5.12.2022.
Osana ammatillisen opettajakoulutuksen harjoittelua osallistuimme kansainväliseen TeamWe-hankkeeseen. TeamWe on Erasmus+-rahoitteinen hanke, jonka tavoitteena on lisätä eri koulutusalojen ja eri maiden välistä yhteistyötä ja oppimista hyvinvointiteknologiaan liittyen. Hankkeessa on mukana toisen asteen opettajia ja opiskelijoita sosiaali- ja terveysalalta, tekniikan alalta, ICT- sekä media-alalta Suomesta, Hollannista ja Baskimaasta. Osallistujat parantavat kielitaitoaan ja oppivat yhteistyötaitoja sekä muita elinikäisen oppimisen avaintaitoja. Opettajat kartuttavat lisäksi osaamistaan mm. tiimioppimisessa sekä case-pohjaisessa ja käänteisessä oppimisessa.
- Lukioaikana en olisi voinut kuvitellakaan toimivani opetustyössä. Opiskellessani teknillisessä korkeakoulussa kokeilin opettamista. Toimin kolme vuotta assistenttina ja tykkäsin kovasti. Sain myös positiivista palautetta opetustyöstä. Tuossa vaiheessa opettajuuden kipinä minussa syttyi, muistelee yliopettaja Seppo Janhonen.
Eläkepäivät odottavat Marja Kerästä, ensin osa-aikaisesti ja lopulta elokuulla täysipäiväisesti, kunhan Ohjus-hankkeessa suunniteltu ohjausalusta valmistuu.
Pettu ja Nila. Nuo sanat saattavat tuoda jollekin mieleen puut ja kasvun ihan biologisessa mielessä. TAMK ammatillisessa opettajankoulutuksessa olemme Petun ja Nilan avulla pyrkineet edistämään kasvua ja yhteiseen toimintaan kiinnittymistä oppilaitosmaailmassa.
Miksi levästä kannattaisi tehdä polttoainetta, miten ruoka-aineiden koemaistaminen edistää kestävää kehitystä, miten hyödyntää luontokävelyä innovoinnissa tai miksi maatalouden oppipoikajärjestelmä on hyvä juttu?
Tutustu TAOKin tarjoamiin opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksiin!
Korkeakoulupedagogiikasta keskusteltaessa ollaan ammatillisen opettajankoulutuksen ytimessä. Tulkinnat käsitteestä, erilaiset variaatiot ja toisaalta yhteinen ymmärrys käsitteen sisällöstä muodostavat reunaehdot toiminnalle ja pedagogiikan kehittymiselle korkeakouluissa.
Millaista on opettajan työ tulevaisuudessa? Meidän voi olla vaikea hahmottaa tulevaisuuden osaamistarpeita sekä osaamisen hankkimisen uusia käytäntöjä. Kukaan ei tiedä, voimme vain arvella.
Opettajaksi Suomeen OSU -hankkeen B-polun verkkokurssi aloitettiin 8.9.2022 viiden ammatillisen opettajakorkeakoulun yhteisellä webinaarilla. Kurssi on tarkoitettu opettajan kelpoisuuden jo omaaville maahanmuuttajataustaisille opettajille. Kurssille ehtii vieläkin mukaan.
Tuomas Mäki-Ontto, TAOKin tuore lehtori, kertoo kolmen työviikon jälkeen syksyn työtehtävistään hymyissä suin. Perehdytys uusiin työtehtäviin on hyvässä vauhdissa ja perehdytyssuunnitelma vaikuttaa kaikin puolin onnistuneelta. Työ tuntuu jo nyt omalta.
Korkeakoulujen saavutettavuus nousi keskusteluihin, kun 20 hengen delegaatio Montclair State Universitystä USA:sta vieraili elokuun lopussa Tampereella professoreiden Jessica Bacon ja Priya Lalvani johdolla. He toimivat Montclair yliopiston Inclusive education -ohjelmassa ja tulivat tutustumaan suomalaiseen koulutusjärjestelmään, inklusiivisiin erityisopetuksen käytäntöihin ja yhteiskuntatieteellisen vammaistutkimuksen tutkijoihin.
Pedagogisia keskusteluja. Tuoreita tutkimuksia. Osallistavaa pajatyöskentelyä. Postereita ja key note -puheenvuoroja. Verkostoitumista ja uusia ajatuksia. Kaikkea tätä on Pedaforum.
Syksyyn on tarjolla monenlaisia täydennyskoulutuksia.
Erityisen hyvä suunta on vaativan erityisen tuen erikoistumiskoulutuksessa koottu sivusto. Sieltä löytyy erityisen tuen toimivia käytäntöjä, opiskelijoiden omia portfoliotöitä, linkkejä ja vinkkejä sekä vaativan erityisen tuen käsitteen avaamista useasta näkökulmasta.
Seuraavassa haussa (3.–19.1.2023) Tampereen ammatilliseen opettajakorkeakouluun opinto-ohjaajat valitaan valintakurssin perusteella.